Kolmetoista päivää Tabun ensi-iltaan. Yksi esiintyjistä kuumeessa ja vatsataudissa, toinen sairastelevaa mummoaan Kuhmossa hoitamassa, kolmas kaiketi terve, neljäs kestoflunssassa. Torstaina mentiin ekan kerran "läpi". Lainausmerkit johtuvat siitä, että esityksestä puuttuu vielä ainakin kaksi palasta, ja moni jo-olevakin on vielä kauniisti sanottuna kesken. 83 minuuttia materiaalia olemassa, mitään ei opeteltuna, kovin sinnepäin harjoiteltua kaikki, puvustus levällään, biisejä puuttuu. Valot rakennetaan 1-2 illassa, ensi viikolla on viiden päivän harjoitustauko. Huhhuijaa!

Ja samalla hengenvedolla: näkee että osuu ja uppoaa. Torstaina tuli ekan kerran sellainen olo harjoituksissa, että tästähän tulee pirun hieno juttu. On siihen luottanut ennenkin, mutta aina sitä jotenkin pelkää, epäilee ja empii. Pöytä-, esine- ja musiikkiteatterin ohessa voi täydellä syyllä puhua rituaaliteatterista. Suomalaisten, myös meidän itsemme, kuolemasuhteen tarkasteleminen tuo väkisin esiin kysymyksen sen hoitamisesta ja parantamisesta ja siten muutoksesta. Nämä jos mitkä termit istuvat rituaaliajattelun pirtaan kuin kirves koivupölliin.

Esityksiä ja katsomopaikkoja on vähän, joten mars sieltä lippuja varaamaan! Täältä tullaan. Kyllä.

 eino