perjantai 30. syyskuuta 2016

Posted on perjantaina, syyskuuta 30, 2016 by Unknown

No comments

maanantai 26. syyskuuta 2016

http://www.kouvolansanomat.fi/m/Online/2016/09/26/Jo%2025%E2%80%89000%20katsojaa%20%E2%80%94%20Janne%20Kinnusen%20esitys%20koulukiusaamisesta%20n%C3%A4hd%C3%A4%C3%A4n%20tiistai-iltana%20Kouvolan%20kaupungintalossa/2016221307786/456

Posted on maanantaina, syyskuuta 26, 2016 by Unknown

No comments

perjantai 23. syyskuuta 2016

Posted on perjantaina, syyskuuta 23, 2016 by Unknown

No comments

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Hiljattain tuli täyteen 1000 päivää elämää Vaara-kollektiivina. Skumpat jäivät juomatta, mutta sanalle on aina sijansa!

Aloitimme tammikuussa 2014 toimintamme vannomalla kauniiden taiteellisten pyrkimysten nimiin. Keskusjohtajattomuus, seinättömyys, liikkuvuus ja kiertäminen, ekologisuus, solidaarisuus, kollegiaalisuus, yhteiskunnallinen osallistuminen ja aktiivisuus, yhtaikainen juurevuus, nomadius ja operointi satelliittirakenteena, muutamia mainitakseni. Kuten kaikki huolella laaditut suunnitelmat, tämänkin voi nähdä toteuttaneen itseään ja ohjanneen toimintaamme koko sen lyhyen historian ajan.

Kesällä 2016 Rehjan saaressa pohdimme Vaaran kesäleirillä tarvetta päivittää unelmiamme. Tärkeitä, konkreettisia ehdotuksia tuli. Samaan aikaan totesimme olevamme vasta leikki-iän kypsyyden saavuttanut kollektiivi ja vapaa ammattiteatteri; näiden tavoitteiden perusta on yhä jaettu.

Taiteellisesta toiminnastamme voisi erottaa ainakin viisi toisiaan täydentävää, rinnakkaista prosessia ja kertomusta. Ensinnäkin on pitkäjänteisten tutkimusprojektien polku, johon luen ainakin Lönnrootsin, Naiskehon, Tabu-sarjan, Kansallismaiseman ja suomalaisten miesten kosketushistoriaa tutkivan hankkeen. Toiseksi on kiertävän lasten- ja nuortenteatterin polku, jota ovat tallanneet niin Tänään koulun jälkeen, Väärinpäinmaa, Valepidimaa, Avaruusseikkailu 2015, Hamlet kuin Luonto kutsuu ja Luontopolullakin. Kolmannen tien muodostavat ekologisesti orientoituneet prosessit Talvivaaran, Purematta niellyn, Luontopolun ja Luonto kutsuu -esitysten myötä. Neljänneksi yhteiskunnallisesti ja paikallisesti aktiiviset, osallistuvat, dokumentaarista aineistoa usein hyödyntävät, soveltavat ja teatterin uusia todellisuuksia luotaavat polut, jonka varrelta löydämme niin Suuren työttömyysmusikaalin, Läpilyönnin, Omasta selkänahasta -esityksen, Tukikohdan kuin esitystoiminnan sivupoluilla kulkevat hankkeet: Suomen lasten ja nuorten säätiön Tenhon, Välikadun valtaukset, Linnanvirta-tapahtumat, kertaluonteiset esitykset jne. Viidennen reitin maastoa taas ovat mm. sukupuoleen ja kehollisuuteen liittyvät tutkimushankkeet ja esitykset Naiskehoon, Luonto kutsuu ja Nainen - oodi pesäpallolla -esitykseen sekä suomalaisten miesten kosketushistoriaan liittyen. Eikä määrättyä juurevuutta ja klassikkosarjaa sovi sivuuttaa: takana on jo Tukikohtaa, Hamletia, Mirdjaa (Nainen - oodi pesäpallolla) ja edessä mm. Pentti Haanpään Noitaympyrä.

Jako on luonnollisesti pelkkä luonnos, mutta auttaa hahmottamaan suuntia, joita kohti leikki-ikäisemme on kulkenut ja kulkee. On kerta toisensa jälkeen riemullista havaita, että yhteisömme moninaisuudesta ja esitysten erilaisuudesta huolimatta käsialamme tunnistaa. Emmekä silti sijaitse saati toimi yksin tai tyhjiössä. Vastaavat aiheet, työtavat ja taiteelliset unelmat ovat pikemminkin osa jotakin suurempaa ajallista ja taiteenalaamme liittyvää kertomusta. Liitymme kernaasti siihen.

Kokoonnumme näin syksyllä kahden viikon välein juonimaan tulevaa ja pohtimaan käytännön asioita. "Ohjelmistopolitiikaltamme" (sana ei oikein sovi suuhumme) elämme hiljaista syksyä. Yksi uusi ensi-ilta (Luonto kutsuu), muutamia keikkaluonteisia juttuja esityksillä Tänään koulun jälkeen ja Tukikohta. Suunnitelmallista arkea tuottajamme Saran vetämänä. Ja samalla hankkeista: käynnistämme Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Kainuun Liiton rahoittaman prosessin, jonka tavoitteena on syventää alueellista toimintaamme ja löytää mm. uusia yleisöjä, liiderinään Elsa. Lokakuussa käynnistyy jälleen uusi Tenho-ryhmä Panun ja Kimmon vetämänä. Hiljattain saimme tiedon pääsystä mukaan Teatteri 2.0:n ja UNO:n suomalaisen näytelmäkirjallisuuden kehittämishankkeeseen, Uuden näytelmän ohjelmaan. Pitkiä prosesseja, joissa työstyvät niin Lönnroots, Kansallismaisema, Noitaympyrä, Naiskeho kuin suomalaisten miesten kosketushistoriaa tutkiva esityskin.

Olemme pieni ja taloudellisesti vaatimattomalla pohjalla toimiva ryhmä, jonka jäsenistä valtaosa työskentelee lyhyissä, repaleisissa, määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa - käytännössä enimmän osan aikaa siis erillä toisistamme, kuka missäkin leipänsä perässä juosten. Yhteinen aika on kortilla. Viimeksi tänään pohdimme esimerkiksi kuinka polveilevista maratonsähköpostikeskusteluista, joiden luonne on oman mielipiteen esillepulautus ja väärinymmärrys, päästäisiin käytännön arjessa vastuuta ottavaan ja keskustelevampaan suuntaan. Kysymys siitä, millaista yhteisöä haluamme etsiä, luoda ja rakentaa, ei tyhjene tai tule ratkaistuksi. Olemme pyrkineet tarjoamaan jäsenistömme omaehtoiselle taiteelliselle toiminnalle jatkuvan kollegiaalisen tuen ja kaikupohjan. Käytännön tasolla se tarkoittaa usein sitä, että kukin työryhmä sukkuloi omilla radoillaan ja yhteisen keskustelun tai taiteellisen suunnittelun äärelle kurotamme liian harvoin. Työtä on.

Tänään meillä oli ilo kuunnella Kuriton Companyn perustajajäsenen, näyttelijä Heidi Syrjäkarin ajatuksia vapaan ammattiteatteritoiminnan taiteellisista, taloudellisista ja tilallisista ulottuvuuksista. Kuinka raikasta ja avaavaa vain kuunnella ja samalla antaa ajatuksen muhia omamme suhteen! Tällaisia törmäytyksiä ja tuokioita tarvitsemme lisää.

Kotimajakkanamme on toiminut parin vuoden ajan leipomo Pekka Heikkisen toimitiloissa sijaitseva pieni toimisto- ja harjoitustila. Luovumme siitä tämän kuun lopussa. Myöhemmin tänä syksynä avaamme uuden tilan toisaalla Kajaanissa. Samaan aikaan kaupungissamme käynnistellään varovaista keskustelua uuden teatteritalon tarpeesta. Tarpeeseen on helppo yhtyä. Silti kaikki asianosaiset tietävät, kuinka pitkässä kuusessa ja kallista nykyteatterin tekniset ja tilalliset edellytykset täyttävän teatterin rakentaminen on.  Meillä taas on vapaus valita ja toimia ketterämmin ja joustavammin: ajatella teatteri ja näyttämö omalla, omilla tavoillamme. Pystyttää koti uuteen paikkaan, vallata ja luoda uusi näyttämö, ottaa riski, katsoa, millaista avautumista lähiympäristöömme se tuottaa - ja tarpeen tullen luopua yhtä nopeasti.

Siitä loittonee, sitä  lähenee ja siihen kiintyy.  Villistä, kummallisesta, omavaloisesta, moninaisesta, avoimesta yhteisöstä, jossa sijaita, toimia ja vaikuttaa. 1000 päivää ja osia. Ensimmäinen tusina kantaesityksiä on täynnä, noin 35 000 katsojaa tavoitettuna, kymmeniä taiteilijoita työllistettynä, kiertuevisiittien kohdennuttua käytännössä jokaiseen Suomen kolkkaan ja hiukan ulkomaillekin. Itsekritiikki ei ole haihtunut piiruakaan, vauhti ei ole sanoittavasti sokaissut, mutta ylpeitä ja iloisia olemme!

Siis kupillinen (kunnollista!) kahvia Vaaran vuosille! Matka jatkuu, maisemat vaihtuvat, ihmiset ja unelmat muuttuvat - ja jotenkin niin sen tulee ollakin.

 Eino

Posted on keskiviikkona, syyskuuta 21, 2016 by Unknown

No comments

torstai 15. syyskuuta 2016

Posted on torstaina, syyskuuta 15, 2016 by Unknown

No comments

tiistai 13. syyskuuta 2016

Posted on tiistaina, syyskuuta 13, 2016 by Unknown

No comments

perjantai 9. syyskuuta 2016

Kajaanin Runoviikolla ensi-iltansa saanut Vaara-kollektiivin versiointi Veijo Meren Tukikohta -romaanista saa syyskuussa kolme kotiesitystä Generaattorilla.

Myös Hailuodon Teatterifestivaalilla kuluneena kesänä vieraillut vauhdikas pläjäys sai juuri kuvaavan arvion Teatteri-lehdessä, jossa kerrottiin mm. seuraavaa:


"Veijo Meren Tukikohta-romaanissa (1964) tapahtumat ajoittuvat armeijan majoituskäyttöön ottamaan kansakouluun vuonna 1939. Veikko Leinosen dramatisoimassa ja ohjaamassa esityksessä kouluun asettuu pakolaisten vastaanottokeskus.

Roisi nykyteatterillinen kerronta tuo kriisitilan iholle. Osattomuus, kasvottomuus, sekasorto, pelko ja nöyryyttäminen tuntuvat pahalta. Toisaalta arjen hohdottoman romanssin ja makaaberin keppostelun kuvaukset synnyttävät groteskia huumoria.

Niko Karjalainen ja Kimmo Penttilä vaihtuvissa rooleissaan
kristallisoivat hahmojensa halut."

Annina Harju - Teatteri&Tanssi+Sirkus 5/2016

Esitykset Generaattorilla (Kauppakatu 36, Kajaani)

To 15.9. klo 19
Pe 16.9. klo 19
La 17.9. klo 19

Kesto 40 min

Liput 10€ / 15€

Varaukset
p. 050 535 8098
m. vaarakollektiivi@gmail.com

Työryhmä:
Ohjaus & dramatisointi: Veikko Leinonen
Musiikki & äänet: Juho Hannikainen
Valot: Tuomas Laitinen
Visualisointi: Pirkko Paananen
Näyttämöllä: Niko Karjalainen, Kimmo Penttilä

Posted on perjantaina, syyskuuta 09, 2016 by Unknown

keskiviikko 7. syyskuuta 2016


Kauan sitten alkumerestä syntyi eräs ruipelo (hyvin kekseliäs) nisäkäslaji, ei erityisen nopea, vahva tai hedelmällinen.



Laji on aluksi vähälukuinen. Tuhansien vuosien ajan hitaasti se levittäytyy kekseliäisyydellään ja sinnikkyydellään, ylittäen metsiä, aavikkoja, vuoristoja ja valtameriä. Pian tämä ruipelo laumaeläin, nakuapina, on levittäytynyt asuttamaan lähes jokaisen maailman kolkan.

Ravintonsa laumalleen hän keräilee ja metsästää ympäristönsä runsaista antimista.

Sitten kaikki alkaa muuttua, kiihtyvällä tahdilla. Nakuapina löytää vuosituhansia maan alla hautuneet energiavarannot ja valjastaa niiden poikkeuksellisen suuren energianhyödyn käyttöönsä. Lajin populaatio alkaa lisääntyä ennenäkemättömällä nopeudella.

Fossiilisten energiavarojen voima ja vauhti huumaavat nakuapinan pään. Tarkoituksellisesti hän täyttää ja käyttää kotiplaneettansa varantoja eksponentiaalisen kasvun kiihtyvällä nopeudella. Samaan aikaan, vähemmän tarkoituksellisesti, hän tulee muuttaneeksi ympäristöään, biosfäärejä, ilmakehän koostumusta, valtamerten kemiaa ja ilmastoa. Olosuhteet muuttuvat niin dramaattisesti ja yhtäkkisesti, ettei evoluution eloonjäämisen hitaalla historialla ole enää juuri merkitystä.



Koskaan aiemmin mikään yksittäinen laji ei ole muuttanut planeetan elämää tällä tavalla. Laji nimeää itse aikansa uudelleen: antroposeeniksi. Ihmisen ajaksi.

Nakuapinan toimet ovat luonnonvoimia merkittävämpi biosfäärin muokkaaja. Ne ovat luettavissa maaperän kerroksista vielä miljoonien vuosien päästä. Samaan aikaan nakuapinan arkipäivän toimet ovat kokeneet valtavan mullistuksen.


Nakuapina etsii ja löytää uusia selvitymisenkeinoja nopeasti muuttuvassa maailmassa.



Maailmassa ei ole yhtään ekosysteemiä, johon nakuapina ei tavalla tai toisella vaikuttaisi. Maailmassa ei ole yhtään nakuapinaa, joka ei olisi riippuvainen ekosysteemeistä.

Jokapäiväiset muoviesineemme, vaatteiden kuidut, hampaiden paikat, pullot, ripset, puhelimet ja kuulakärkikynät. Kaukaisten ehtyvien öljylähteiden tuhot – ja sorto. Valtamerillä kelluvat muoviroskalautat, joiden häviämätön plastiikkarouhe löytää vähitellen tiensä merieläinten vatsoista nakuapinan verenkiertoelimistöön. Massasukupuuton aallot. Kapenevat elinympäristöt.


Poikkeustilan aiheuttama paniikin hetki on maapallon historiassa suhteettoman tärkeä. Se määrää sukupuuton, elämän kaavan.


Nakuapina seisoo nyt kestokyvyn rajan ja ylilyönnin tuolla puolen. Kuunnellen.

Luonto kutsuu. Ja se kutsu on hätähuuto!

*

Luonto kutsuu - prosessidraama
Elsa Lankinen
Hanna-Mari Hotta

Posted on keskiviikkona, syyskuuta 07, 2016 by Unknown

No comments