keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Hip hip, eläköön: viisi viikkoa Talvivaaran ensi-iltaan! Esityksen ensimmäisen puoliskon palikat alkavat vähitellen, mutta vääjäämättömästi loksahdella paikoilleen. Tiistaina rämmittiin koko rytö läpi toiseen kertaan. Monet asiat toimivat jo nyt aika mukavasti meikäläiseen silmään, mutta kyllä työmaatakin vielä löytyy ihan riittämiin - ennen kaikkea rytmin ja joidenkin rakenteellisten ratkaisujen kanssa. Asiaa on paljon ja se on painavaa. Mistä keveyttä kaiken vastapainoksi? Saman ongelman kanssa painimme myös viime keväänä Oikeusjutun kanssa.

Seuraavaksi käymme käsiksi kakkospuoliskoon ja kaiken keskipisteeseen: kulutukseen. Mutta miten kerrotaan se suuri tarina tarinan takana niin ettei sorruta saarnaamiseen ja sormen heilutteluun? Mitä löytyy ilmiön nimeltä "Talvivaara" takaa? Jos minulta kysytään niin sanoisin, että Jani Kaaro saattaa olla jonkin jäljillä kirjoittaessaan viimeisimmässä Hesarin kolumnissaan addiktioista seuraavaan tapaan:

"Vapaa markkinatalous on heltymätön vaatimuksessaan alistaa kulttuuriset ja sosiaaliset arvot taloudellisen hyödyn imperatiiville. Se ei epäröi kajota mihinkään sosiaaliseen yksikköön, jos talous vaatii sen hajottamista tai uudelleen järjestämistä. Eikö moderni maailma siis tee meistä kaikista eräänlaisia reservaatti-intiaaneja? Onhan meillä mönkijöitä, autoja, pelejä, vehkeitä ja pakasteruokaa. Olisi mahdollisuus tehdä sitä tai ruveta tähän, kun vain viitsii. Vähemmän on yhteisön tuntua. Vähemmän on maata, johon kasvattaa juurensa. Addiktiot ovat korvikkeita tälle hengen köyhyydelle."

Viina ja kulutushysteria, nuo viimeiset lailliset huumeet? Näitä mietin keskenäni täällä Talvivaaran varjossa.

Työryhmän puolesta,

Toivo




Posted on keskiviikkona, helmikuuta 26, 2014 by Unknown

No comments

maanantai 24. helmikuuta 2014

Tabun esitykset ovat jääneet kolmen viikon esitystauolle. Esitys on nähtävissä Generaattorilla vielä pe 14.3. ja la 15.3. klo 19:00. Jatkosta ei tätä kirjoittaessani ole vielä tietoa; kevätkauden suhteen päätämme tähän. Esitykset ovat menneet, kuten odottaa sopii, hyvin, pulskasti, mehevästi. Katsojia on ollut vaihtelevasti. Mitään yleisömagneettia tästä esityssarjamme avauksesta ei ole tullut, mikä ei ole tullut yllätyksenä. Nupit on tietyllä tapaa väännetty kaakkoon: monelle vaikea aihe, alkuun pelottava pöytäteatterin esitysmuoto, vaikeimmat tunteet tapetilla, arveluttava esityspaikka, uusi teatteri, kummajainen. Samalla keskeisin katsojapalautteemme on ollut katsomisen helppous ja hengittävyys. Tabu on ollut katsojilleen maadoittava ja rauhoittava kokemus - uskon että 90 % yleisöstämme jakaa tämän tunteen. Kiitosta on sadellut myös esityksen herkkyydestä, kauneudesta, henkilökohtaisuudesta, rituaalinomaisuudesta, aiheen rajauksesta, toimivasta dramaturgiasta, huumorista, musiikin toteutuksesta, kepeyden ja kipeyden vuoropuhelusta ja lohdullisuudesta. Kokemus on ollut hoitava. Esitys on myös mennyt jo tiheätunnelmaisesta ensi-illastaan harppoen eteenpäin, täsmentynyt ja jalostunut pariviikkoisen alkuesityskautensa aikana. Turhan kaarelle jouduimme teoksen kanssa heittäytymään harjoitusprosessin loppumetreillä. Siksikin on ollut ilo havaita, kuinka eläväisenä ja muutoksille alttiina esitys on säilynyt.  Mutta nyt! Breikkiä, hengitystä ja Talvivaaran loppusuoraa kohti kiihdyttäen!

Posted on maanantaina, helmikuuta 24, 2014 by Unknown

No comments

keskiviikko 19. helmikuuta 2014






Kuvat: Khalid S.M. Imran

Posted on keskiviikkona, helmikuuta 19, 2014 by Unknown

No comments

maanantai 17. helmikuuta 2014


To 3.4. klo 19 ensi-ilta
La 5.4.  klo 19  
Su 6.4. klo 13
Ke 9.4. klo 19
Pe 11.4. klo 19
La 12.4. klo 19
Su 13.4. klo 15
To 17.4. klo 19
La 26.4. klo 19
Su 27.4.  klo 15
Pe 9.5. klo 19
La 10.5. klo 19
Ma 12.5. klo 19 (viim.)

Liput 15 / 10 euroa p. 08626061 / vaarakollektiivi(at)gmail.com.


Posted on maanantaina, helmikuuta 17, 2014 by Unknown

No comments

lauantai 15. helmikuuta 2014









Posted on lauantaina, helmikuuta 15, 2014 by Unknown

No comments

Julkaistu Kainuun Sanomissa, Lapin Kansassa ja Pohjolan Sanomissa 15.2.2014. 


REKAN KYYDISTÄ

Perustimme tammikuussa ammattiteatterin. Ryhmän taustalla on joukko kajaanilaisia tai kaupungissa aiemmin vaikuttaneita esittävän taiteen ammattilaisia, jotka työskentelevät alalla projektikohtaisissa työsuhteissa. Perustamisen taustalla olevat motiivit ovat moninaiset, mutta yksi tuntui jaetulta: halu työllistää ja työllistyä itse. Samalla tiedostamme, kuinka vaikeaa se tulee olemaan.

Ongelma ei ole yksin taidealan saati autioituvien syrjäseutujen. Elämme palkkatyön murroksen aikakautta. Yhteiskuntamme on hirttäytynyt kiinni vanhan palkkatyön moraaliin, jonka takana on tarve mobilisoida ihmiset työn ja kulutuksen kiihdyttämisen maailmaan. Työ on pätkittynyt ja irronnut tarkoituksistaan. Yhä harvemman työllä on enää suhdetta tulevaisuuden rakentamiseen tai ympäröivän yhteisön palvelemiseen. Ongelman mittakaava aukeaa globaaliksi. Tuottavuuden kasvattamisen pakko tuhoaa ilmastoa ja tyhjentää maapalloa resursseistaan.

Koko projekti on ajamassa rekalla satasta seinään. Silti kataisemme ja urpilaisemme, nämä veijarit, jotka näyttävät jatkuvasti siltä kuin olisivat juoneet kaksikymmentä pulloa energiajuomaa aamiaiseksi välttääkseen romahduksen, hymyilevät tyhjää kun ei tässä vaalien alla nyt muutakaan kehtaa. Kuluttakaa enemmän! Tyhjentäkää lastenne säästöporsaat! Painakaa sitä kaasua!

Suomalaisen työn projekti on päättymässä. Jonkun lehden tai tehtaan YT-neuvotteluista ei ole enää uutiseksi. Nuoriso tissuttelee sossun luukulla syyllisyys hartioillaan. Keski-ikäiset leppoistavat töitään tai kouluttautuvat viiteen eri ammattiin pakon edessä. Yli viisikymppisillä ei kukaan enää tee mitään. Horisonttia ei ole, kapinaa ei näy, päivämme täyttyvät päivä kerrallaan –höpötyksestä.

Mitä palkkatyön jälkeen tulee? Mitä muuta kautta voisimme saada arvostusta ja oikeutusta omalle olemassaolollemme? Miten tämänkin yhteiskunnallisen järistyksen voisi kohdata yhdessä, toinen toistemme kanssa?

Saattaa olla, että lähivuosina koko työn käsite määritellään uudelleen. Saattaa olla, että sana ”luopuminen” kokee vielä renessanssin: uuden, iloisemman tulemisen. Saattaa olla, että sitä leipää on alettava viljellä myös itse.

Tätä ajattelen paljon näinä päivinä: omaa palstaa – ja taidetta, jolle nämä yhteiskunnalliset murrokset ovat aina olleet otollisia tarttumapintoja. Niin nytkin, kun ryhmämme hahmottelee keväällä 2015 ensi-iltansa saavan Suuren työttömyysmusikaalin aiheistoa.

Omat työllistymisodotuksemme ovat maltilliset. Jos hyvin käy, parin vuoden päästä meillä on yksi puolipäiväinen työntekijä ja muutamia projektikohtaisesti leipänsä teatteristamme tienaavia tekijöitä. Kas, siinä talouskasvua meille ja teille.

Saattaa olla, että siihen yhteisen hommailun keskiöön nouseekin jotakin tärkeämpää: halu sitoutua ponnistukseen, jonka merkitys ei kytkeydy palkkaan vaan niiden yhdessä kasvatettujen, taiteellisten olomuotojen levittämiseen. Kädet mullassa, pää pilvissä, yhdessä ähisten.

Eino Saari

Kirjoittaja on teatteriohjaaja







Posted on lauantaina, helmikuuta 15, 2014 by Unknown

No comments

maanantai 10. helmikuuta 2014


Talvivaara nousee näyttämölle 

Eeva Kauppinen
Teatteri&Tanssi+Sirkus 1/2014

Syntyykö Talvivaaran kaivoksen dramaattisista vaiheista tragedia vai komedia vai kenties kuningasnäytelmä, jossa pääosassa on toimitusjohtaja Pekka Perä ja Lady Macbethin roolissa entinen ympäristöministeri Paula Lehtomäki?

No ei mitään näistä, vaan Talvivaarasta tehdään dokumenttiteatteria. Asialla on sama joukko, joka käsitteli satavuotiaan Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen lakkauttamista kiitetyllä esityksellään Oikeusjuttu. Se oli niin ikään dokumenttiteatteria. "Jos Oikeusjuttu oli trilleri, niin nyt on tulossa scifiä", lupaa ohjaaja-käsikirjoittaja Veikko Leinonen.

"Yhdistämme nyt reippaammin fiktiota ja dokumenttiteatteria. Talvivaara on monella tavoin koominen tarina, jossa kafkamaiset hallinnolliset kuviot yhdistyvät kaivoksen kauniiseen industriaaliseen tekstuuriin sekä apokalyptisiin kuviin hiljenneestä, tuhoutuneesta luonnosta."

Kaivoksen jätevesisotkut alkoivat paljastua huhtikuussa 2012, kun toimittaja ja dokumentaristi Sampsa Oinaala kumppaneineen löysi kuolleita lintuja kaivosalueen liuotusaltaasta. Oinaala valmistelee Talvivaarasta dokumenttia, jonka ensi-iltaa on kaavailtu vuodelle 2015.

Näytelmä ehtii ensin. Se syntyy juuri Kajaaniin perustetun ammattilaisryhmän Vaara-kollektiivin ja Kajaanin Harrastajateatterin tuotantona. Joensuun yliopistossa historiaa pääaineenaan lukeneen Veikko Leinosen käsikirjoittama Talvivaara - kainuulainen scifinäytelmä saa ensi-iltansa Kajaanissa huhtikuussa 2014.

Talvivaara-keissi jatkuu ja jatkuu. Viimeisin yritys pelastaa kainuulaisten leipäpuu oli lyödä lukkoon uusi laki, joka voisi auttaa myös yrityssaneeraukseen pyrkivän Talvivaara-Sotkamon tilannetta. Päätös velkasaneeraukseen pääsystä on venynyt.

Esityksen tekijöiltä ei puutu materiaalia. Poliisin esitutkinta aiheesta kattaa lähes 4000 sivua. Nikkelin huippuhinta vuodelta 2007 on romahtanut. Korkein hallinto-oikeus kumosi vastikään Talvivaaralta luvan uraanin talteenotosta. Epävarmuus on suurta.

"Kainuulaisille kaivos on merkinnyt tulevaisuudenuskoa. Aloitus oli hurmioitunut ja hype suuri. Valtavat unelmat haaksirikkoutuvat usein", Veikko Leinonen toteaa.

Uusia paljastuksia ei luvata. "Tähän mennessä tehdyt röhlömit ovat aika julkisia. Niiden läpikäyminen uudelleen on mielenkiintoista, koska eteen tulee suuria kysymyksiä. Meillä ei ole tarvetta ruveta tuomareiksi, vaan nostaa absurdi aines pintaan."

Leinosen mukaan Talvivaarasta ei tehdä itkuvirttä. "Teemme reippaan kainuulaisen hitech-näytelmän, jossa sivutaan myös tulevaisuutta ja teknologiaa muun muassa 3D-tekniikan keinoin. Ilmiöstä pyritään kertomaan unenomaisella, jopa kauniilla tavalla", kertoo Leinonen. "On mielekästä kerrata asioita joukolla, teatterissa."

Talvivaara - kainuulainen scifinäytelmä, Kajaanin Generaattorilla 2. huhtikuuta 2014.

(Kuva jutun yhteydessä Khalidin - eikä Niko Karjalaisen niin kuin lehdessä mainitaan - ottama sininen kuva kaivosalueelta. Samassa lehdessä myös pieni spotti Vaaran perustamisesta.)

Posted on maanantaina, helmikuuta 10, 2014 by Unknown

No comments

Lopulta kysymys on siitä, mitä me haluamme tuoda tänne.

Tabu sai ensi-iltansa, komean, väkevän ja juhlavan sellaisen. Harjoitusprosessin loppumetrit olivat melko tukalia: liian tiivis harjoituskausi, liian vähän harjoituksia, vain yksi kunnon yleisöläpimeno ennen ensi-iltaa, huomattavia muutoksia esitykseen vielä päivää ennen ensi-iltaa. Huh ja huh. Ja katso: esiintyjät sisäistivät muutokset yhdessä yössä, ensi-ilta oli eheä ja täysi kokemus ja välitön katsojapalaute kiittelevää, herkistynyttä, helpottunutta.

Tilan ja ajattelun vapautta, kauneuden kokemuksia, liikuttumista, pöytä- ja esineteatterin nautittavuutta, hoitavaa työtä suhteessa ikiaikaiseen teemaamme. Näitä kiitoksen sanasia tihkui ensi-iltayleisö ja tyytyväisenä myhäili myös työryhmä. Vaaran ensimmäinen esitys on saatettu neitsytpurjehdukselleen ja nyt vain toivotaan, että kainuulaiset katsojat rohkaistuisivat liittymään seuraamme seitsemän toistaiseksi tiedossa olevan kotiesityksen aikana.

Kritiikkikin tuli, kiittävä ja referoiva sellainen. Ei mitään järisyttävää, ei teemojen pohdiskelua tai teoksen herättämien subjektiivisten kelojen avaamista, mutta sellaiseen täällä on hyvässä ja huonossa totuttu.

Siinä määrin eläväinen ja muutosaltis oli Tabun loppusuora, että esityskaudenkin uskaltaa olettaa muuttavan teosta vielä moneen otteeseen. Kyseessä on myös rituaali / sarja rituaaleja, ja niiden toistamisen tarve lienee toisenlainen kuin perinteisemmän näyttämöteoksen. Hauskaa nähdä, mihin suuntaan Tabu muotoutuu maaliskuun puoleenväliin mennessä.

Tällä viikolla veivataan apurahahakemuksia kuntoon, levätään, rykäistään Talvivaaraa intensiiviselle lopputreenikaudelleen ja nautitaan kolmesta Tabusta loppuviikon aikana. Tervetuloa lauteille nautiskelemaan!

Posted on maanantaina, helmikuuta 10, 2014 by Unknown

No comments

sunnuntai 9. helmikuuta 2014







Kuvat: Toivo Peppanen

Posted on sunnuntaina, helmikuuta 09, 2014 by Unknown

No comments

Posted on sunnuntaina, helmikuuta 09, 2014 by Unknown

No comments

perjantai 7. helmikuuta 2014

Talvivaaran -dokumenttiteatterinäytelmän porukka vieraili Talvivaaran kaivoksella eilen (6.2.2014) toista kertaa. Matkassa oli tällä kertaa allekirjoittanut eli ohjaaja Veikko Leinonen, näyttelijät Elsa Lankinen, Pekka Moilanen ja Hanna-Mari Hotta sekä videokuvaaja Jaani Leinonen. Vastaanotto oli jälleen avoin ja reipas vaikkei kaikkeen suoraa vastausta ollutkaan tarjolla. Joka tapauksessa tällä kertaa keskusteltiin viime aikojen kuulumisista, kyseltiin vielä tarkentavia kysymyksiä ja kuvattiin videomateriaalia esitystä varten. Kuvausten ja Talvivaaran tiedotustoiminnan avoimuuden suhteen täytyy sanoa, että yhtiön tiedotusosastolla riitti huumorintajua ja valmiutta lähteä tällaisen näyttelijäretkueen absurdiin elämään mukaan. Siitä pointsit tälle Suomen julkisimmalle teollisuuslaitokselle, jossa vierailee vuosittain yli 7000 ihmistä.

Meidän ensimmäinen vierailumme Talvivaaraan tapahtui joulukuussa ja tässä välissä ehti tapahtua monta asiaa. Silloin vasta odoteltiin uutisia Talvivaaran yrityssaneeraushakemuksen kohtalosta. Nyttemmin puolet kaivoksen väestä on lomautettu, Talvivaaran vakituiseksi poikkeustilaksi käyneet vesiongelmat ovat nousseet jälleen pintaan ja Onnettomuustutkimuskeskuksen raportti kipsisakka-altaan vuodosta marraskuussa 2012 on julkaistu. Raportti toi esiin Talvivaaran toiminnasta meillekin anonyymeissä haastatteluissa kerrottuja asioita: päätöksenteko asia kerrallaan, ongelmien korjailu poikkeustoimilla, kokonaisuuden hallinnan uupuminen. Näistä teemoista lisää raffinaattia itse näytelmässä.

Talvivaaran tiedottaja O-P Nissinen ei lähtenyt näitä puolia eilen meille kiistämään vaan sanoi, että yhtiössä väki on pitänyt raporttia hyvänä. Nyt on hänen mukaansa kyse siitä, että voidaanko alkuaikojen töppäilyt antaa anteeksi, kun toiminnassa on kuitenkin nouseva käyrä. Tällä hetkellä kysymys kuuluukin: nouseva käyrä vai lopunaikojen kitkuttelua?

Itse näytelmän tekijäporukalle vierailuilla Talvivaaraan on ollut se merkitys, että uutisten ja televisiokuvien kautta tuttu paikka muuttui massiivisine teollisine mittasuhteineen todelliseksi ympäristöksi. Työntekijät muuttuivat todellisiksi ihmisiksi ja saimme aivan eri tavalla kiinni myös heidän näkökulmistaan ja tunnelmistaan. Muutenkin vierailu avasi teollisen toiminnan todellisuutta näytelmän tekijäporukalle, jolle tämmöinen maailma ei ollut ennestään välttämättä niin tuttu.

--

Vierailuista ja keskusteluista Talvivaaran väen kanssa olisi paljonkin kerrottavaa, mutta puutun tässä nyt Talvivaara -keskustelun tämän hetkiseen tilanteeseen. Aiheeseen jota tulin ajatelleeksi paljonkin eilisen vierailun jälkeen.

Kriittiset ihmiset ihmettelevät Kainuun Sanomien toimittaja Seppo Turusen tapaan (KS 6.2.2014) jälleen missä viipyy Pekka Perän lupaama suljetun kierron kaivos:

Kun kysyin tällä samaisella palstalla 31.8.2013 Talvivaaralta, mihin unohtui se toimitusjohtaja Pekka Perän lupaama suljettu kierto, minulle vastattiin pitkään ja hartaasti, muttei tekemääni kysymykseen.

Ja jos ihan tällaisella tulvapuroissa poikuutensa viettäneen varmuudella ihmettelen, mikä se sellainen suljettu kierto on, jossa yhtiön tärkein tehtävä on etsiä uusia monttuja kertyville vesilleen, en ainakaan omasta mielestäni kysy vieläkään mitään typerää.”

Talvivaaran tiedotus puolestaan haluaa suhteuttaa ongelmiaan muihin teollisuuslaitoksiin ja kertoa, että eivät ne niin absoluuttisen pahoja ole. Puheet edistymisestä ja vanhojen syntien taakse jättämisestä peittyivät kuitenkin taas vuodenvaihteessa uutisiin uusista poikkeustilanteista vesiongelmien kanssa. Ja näin ohipuhuminen jatkuu.

Talvivaara voisi kuitenkin ottaa aloitteen keskustelussa haltuunsa esittämällä konkreettisen suunnitelman vesienhallinnan haltuun ottamiseksi sekä siitä miten alkuperäiseen lupaukseen päästään: ekologinen, hyvin toimiva suljetun kierron kaivos, joka ei aiheuta parran pärinää.

Eilisen vierailun keskustelujen pohjalta jäi kuitenkin sellainen käsitys, että tällaista vesitilanteen haltuun ottavaa kokonaissuunnitelmaa Talvivaara ei pysty tällä hetkellä esittämään. Kysyimme mm. onko Talvivaaralla arviota miten paljon rahaa yhtiön pitäisi investoida vesienpuhdistukseen, jotta kertyvien vesien ongelmasta päästäisiin eroon. Tätä tiedottaja Nissinen ei lähtenyt spekuloimaan tai ottamaan asiaan kantaa eli tällaista arviota ei sitten liene olemassa. Tietysti tällä hetkellä, kun koko yhtiö on varattomuuden partaalla koko kysymys on hieman hypoteettinen.

Ja näinpä keskustelu junnaa paikoillaan ja alkuaikojen kirkkaiden lupausten perääminen hallitsee edelleen dialogia. Kriitikot esittävät vaatimuksia, närkästystä, ja kaivoksen väki kiemurtelee näiden vaatimusten edessä vakuutellen, että eteenpäin on menty askel kerrallaan.

Suorasukaisimmat vaatimukset ovat tällaisia:
"Talvivaaran olisi jo vuosia sitten pitänyt rakentaa jäteveden puhdistamo, joka olisi poistanut valtaosan sulfaatista. (...) Jos lupaehtoja ei pysty noudattamaan, toiminnan voi lopettaa."
 - Helvi Heinonen-Tanski, Maatalous- ja metsätieteen tohtori (Savon Sanomat 14.1.2014)

Tällä hetkellä tästä pisteestä aukeaa kaksi tulevaisuushorisonttia. Toinen joka vakuuttaa, että pikkuaskelin rakennamme luvatun kaltaisen kaivoksen ja toinen joka sanoo, että moinen on tyhjäksi käynyttä puhetta ja kaivoksen ongelmat tulevat vain pitkittymään ja pahenemaan. Siitäpä valitsemaan.

Työryhmän puolesta,

Ohjaaja Veikko Leinonen

Tässä esitetyt näkemykset ja pohdinnat perustuvat pohjatyöhön, joka tähän mennessä kattaa reilut kymmenisen laajaa haastattelua, laajaa perehtymistä uutis- ja asiamateriaaliin sekä kahteen vierailuun Talvivaaran kaivoksella.

--

Esittävän Taiteen Kollektiivi Vaara tekee näytelmää kainuulaisesta ja suomalaisesta unelmasta nimeltä Talvivaara.

”Talvivaara -kainuulainen scifinäytelmä” luotaa Talvivaaran kaivoksen kautta kainuulaista tulevaisuutta taiteellisen dokumenttiteatterin keinoin. Ajankohtaisteatteria, joka tulee pureutumaan Talvivaaraan kainuulaisena tarinana sekä siihen millä vedenjakajalla me seisomme tämän kaivoksen kanssa ihmisen rakentaman teollisen maailman historiassa. Mistä Talvivaarassa on kyse ja mitä paljastuu Talvivaaran herättämien tunteiden takaa?

Talvivaara 6.2.2014.
Vasemmalta oikealle: Näyttelijät Elsa Lankinen, Hanna-Mari Hotta,
Talvivaaran tiedottaja O-P Nissinen, ohjaaja Veikko Leinonen
sekä näyttelijä Pekka Moilanen.
Kuva Jaani Leinonen.

Posted on perjantaina, helmikuuta 07, 2014 by Unknown

No comments

torstai 6. helmikuuta 2014

Näyttelijä-ohjaaja-kouluttaja Heikki Törmi on jättäytynyt Vaaran toiminnasta toistaiseksi sivuun työ- ja opiskelukiireisiinsä vedoten.

Samalla toivotamme tervetulleeksi yhteisömme uudeksi varsinaiseksi jäseneksi Outi Paanasen! Outi (s. 1985) on kajaanilaissyntyinen tanssinopettaja, tanssija ja koreografi. Hän on valmistunut Savonia-ammattikorkeakoulusta vuonna 2009 ja tanssipedagogiikan maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2013. Outin koreografioita ovat mm. Irrota (2007), Kuplia (2008) sekä Is there a Moment? (2013). Tällä hetkellä hän työskentelee tanssikoulu Vinhassa Karkkilassa ja Vihdissä sekä Nilsiän musiikki- ja tanssileirin toisena tanssin vastuuopettajana kesäisin. Lähitulevaisuuden suunnitelmissa Outilla on mm. duetto näyttelijä Marja Myllylän kanssa Kajaanin Runoviikolle, yleisötyö tanssiteatteri Hurjaruuthin Pikku Prinssi -teoksessa, duetto Soja Heinon kanssa sekä kaksi kesäteatteripläjäystä - Risto Räppääjä Kajaaniin ja Kesäyön valtiaat - Urbaani Tarzanmusikaali Tervasaaren kesäteatteriin.

Kannatusjäsenlistamme karttuu myös hiljalleen ja mukaan mahtuu edelleen uusia tulokkaita! Tarkempaa infoa aiheesta yläpalkin kohdassa "Tue Vaaraa".

Posted on torstaina, helmikuuta 06, 2014 by Unknown

No comments

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Posted on keskiviikkona, helmikuuta 05, 2014 by Unknown

No comments







Posted on keskiviikkona, helmikuuta 05, 2014 by Unknown

No comments

tiistai 4. helmikuuta 2014

Tiedättekö sen tunteen, jossa tiivistyvät kauhu, pelko, jännitys ja muheva kutina? No tiedättehän te. Se on ensi-iltaviikko-olotila!

Ja tässä Tabussa kaikki nuo tunteet ja tuntemukset tuntuvat tiivistyvän ja ruumiillistuvan suorastaan hämmentävällä teholla. Olemme nimittäin aikatauluista, kaikista sellaisista, niin pahasti jäljessä että jos ei hirvittäisi, naurattaisi, ja vinosti sitäkin. Ensimmäinen läpimeno on ehkä keskiviikkona, sekin on optimismia. Treeneissä tapahtuu koko ajan oikeita asioita, mutta hitaammin kuin mitä toivoisi.  Esitysmateriaali on hyvää, henkilökohtaista, rajua, kiinnostavaa, pelottavaa, tunteita herättävää, hauskaa ja jossain määrin myös arveluttavaa. Minulle, jolla teoksen dramaturgia ja kokonaisuus lienee parhaiten hanskassa, tämä kaikki kertoo siitä, että suunta on täsmälleen mitä pitääkin. Isoja palikoita vaan vielä auki.

Samalla pitäisi kiivaasti miettiä, miten puhua tästä ulospäin niin, että joku tulisi joskus meitä katsomaankin. Ihan ei taida riittää, että aavistaa tekevänsä hienoa esitystä... Katsomopaikkoja meillä on 28, ja siinäkin on jo tiiviyden tuntua, joten kovin hurjaksi markkinointikoneistoa ei tarvitse valjastaa, mutta kuitenkin. Kuolemasta ja kuolemasuhteestamme on vaikeaa puhua kovin näppärin sanakääntein. Teoksen tavoitteesta ehkä sitten enemmänkin: vakaa pyrkimys on etsiä Tabulla reittejä tuon suhteen hoitamiseen ja parantamiseen. Henki on myönteinen, eläväinen, tosi, kaikenlaisen vellomisen tieltään saksiva.

Ja sitten on tämä pöytäteatterin muoto, joka on kyllä loputtoman pelottava ja kiinnostava! Siinä ollaan saman leirinuotion äärellä. Ja saunassa. Tarinat ja kohtaukset tulevat lähelle, katsoja ei pääse mitään pakoon. Aiheen äärellä ollaan yhtä avuttomina ja paljaina kuin elävässä elämässäkin. Toisaalta teoksesta voi nauttia vailla minkäänlaista huolta osallistumisesta. Kokemus on, toivoakseni, pakoton ja salliva, ihan kaikenlaisiin reaktioihin.

Mutta nyt täytyy tästä taas kiitää! Tunteita tunteita, ja treenejä treenejä kohti!

Hurjaa tulee!

 E

Posted on tiistaina, helmikuuta 04, 2014 by Unknown

No comments

maanantai 3. helmikuuta 2014





Posted on maanantaina, helmikuuta 03, 2014 by Unknown

No comments