Tukikohta on Veijo Meren 1964 ilmestynyt romaani, joka asemoituu syksyyn 1939 ja Talvisodan odotukseen. Romaanin tapahtumat sijoittuvat rajan pinnassa sijaitsevalle kansakoululle, jolle saapuu joukko suomalaisia sotilaita. Kaivetaan asemia, valmistaudutaan naapurin hyökkäykseen ja kuulostellaan tulevaa. Seuraa absurdeja tapahtumia: yksi mies viedään Valpon kuulusteluihin ja tuodaan takaisin, toinen keppostelee näytellen kuollutta ja aiheuttaen hämmennystä, kolmas päätyy romanssiin koulun opettajaren kanssa. Tempoilevaa ja eloisan sekavaa sotaan valmistautumista seuraa hyökkäys, joka pyyhkäisee sotilaat mennessään.

Romaani on kirjoitettu pitkälti dialogin muotoon ja sen arvo piilee Meren absurdin humoristisessa otteessa. Pinnalta tarkoituksettomat tapahtumat tempaavat ihmiset mennessään ja pyörre on valmis iskevän dialogin kuljettaessa romaanin hahmoja. 

Tukikohta on romaanissa moninainen käsite. Se on kansakouluna suomalaisen kansakunnan rakentamisen tukikohta. Sotilaiden saapuessa siitä muovaantuu samalla sotilaallinen tukikohta, jotain puolustettavaa, jonka seinien sisällä tapahtuu suomalais-kansallinen absurdi näytelmä.

Vuonna 2016 tukikohdan ottaa haltuunsa, ei Suomen armeija, vaan pakolaisten vastaanottokeskus, joka levittäytyy suomalaiseen kansakouluun. Sotilaiden tilalla on pakolaisten armeija. Terroristiksi epäilty pakolainen viedään kuulusteluihin, toinen näyttelee itsemurhan tehnyttä, kolmas maahanmuuttajaehdokas hankkiutuu väleihin talon ainoan naisen kanssa. Lopulta seuraa suomalaisen hirviporukan hyökkäys, joka pyyhkäisee pakolaiset mennessään. Paon jälkeen takarintamalla keskustellaan hyökkäyksen jälkeen sotilaallisista yksityiskohdista.

Täysin makaaberi versiointi vähät välittää poliittisesta korrektiudesta ja siitä saako suomalainen näyttelijä asettua pakolaisten näkökulmaan. Teoksen pyrkimyksenä on sohia suomalaista maahanmuuttokeskustelua absurdilla kulmalla suostumatta asiallisuuteen.

Teoksen dramatisoi ja ohjaa Veikko Leinonen, ja siinä näyttelevät Niko Karjalainen ja Kimmo Penttilä. Esitys saa ensi-iltansa Kajaanin Runoviikolla 2016 juhlistaen samalla kesällä 2015 poisnukkuneen Veijo Meren elämäntyötä Suomen suurimman sanataidetapahtuman yhteydessä. Tämän jälkeen esitys siirtyy Vaaran kiertueohjelmistoon.