Tällä kertaa meille kertoo omista Talvivaaraan liittyvistä ajatuksiaan Panu Huotari.



Pirut väittävät ihmisen epäonnistuneen pyrkimyksissään. Onko ihminen todella alusta alkaen valinnut väärän tien valitessaan tiedon ja luopuessaan toimettomuudestaan?  Ihmisen ambitiot ja edistysusko johtavat aina vaan uusiin pettymyksiin. Mies seisoo omakotitalon pihalla käynnistelemässä ruohonleikkuria, mies seisoo Talvivaarassa hakku kädessään, mies seisoo bensatankin pistooli kädessään huoltoaseman pihamaalla, mies seisoo pistooli kädessään lähikaupan kassan edessä, mies seisoo rajalla, mies seisoo rajan toisella puolella. Mies seisoo ja pettyy. Pettyy niin perkeleesti.

Mies haluaa jotain, muttei tiedä, mitä haluaa. Mies tietää että haluaa haluta, muttei tiedä, mitä haluaa haluta. Tyydyttääkseen halunsa, mies nostaa pistoolin ja laukaisee. Mies ottaa kaiken, mitä voi, muttei mitään mitä haluaa, sillä hän ei tiedä mitä haluaa. Halu ei tyydyty, joten mies toistaa tekonsa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, kunnes ei ole enää jäljellä mitään, mitä haluta. Kaiken päättyessä mies ymmärtää halunneensa vain elää, viljellä jotain pysyvää, tehdä jotain kaunista, että hänen jälkeensä jää muutakin, kuin tyhjyyttään ulvova kuilu.

Mies ymmärtää muuttuneensa rujoksi reiäksi, joka vaelsi läpi elämän ilman, että kukaan huomasi. Mustaksi aukoksi. Reikä imee kaiken, muttei saa mitään. Massa kasvaa äärettömäksi. Halujen ja pettymysten loputon paino musertaisi, jos olisi jotain mitä musertaa, mutta reikä on liian tyhjä. Reikää ei ole. On vain ulvova ikuinen tyhjyys.

Minä en ymmärrä hittojakaan kaivosteollisuudesta. Minä en ymmärrä hittojakaan pörssikursseista. Kaivostoiminnassa on kuulemma tyypillistä, että pörssikursseissa tulleen kaivannaistuotteen parin hintapiikin kohdalla saadut voitot ovat niin suuria, että niillä kuitataan kaikki viidenkymmenen, tai jopa sadan kaivausvuoden aikana otetut miljoonavelat. Nuo hintapiikit liittyvät spekulaatioon kaivetun tuotteen hinnalla. Niillä ei ole mitään tekemistä tuotteen saatavuuden tai tarpeellisuuden kanssa. Pelkkää spekulaatiota. Samaan aikaan sotkamolainen perhe spekuloi, olisiko nyt aika ottaa asuntolaina. Samaan aikaan tutkijat spekuloivat ilmastonmuutoksen yhteyttä arabikevääseen. Samaan aikaan spekuloin, miten saadaan mahdollisimman paljon väkeä katsomoon. Pelkkää spekulointia. Spekuloimme tätä menoa planeettamme ihan paskaksi, eikä tämä koske pelkkää kaivosteollisuutta.

Elämän edellytykset ovat luonnossa. Luonto on ikimetsän, sademetsien, arojen ja jäätiköiden lisäksi ihmisen muokkaamaa ja asuttamaa maisemaa. Suurimmassa osassa maapallon, tai ainakin ns. "läntisen maailman" maapinta-alaa näkyy ihmisen elämän jäljet. Maapallo on ihmisen leikkikenttä, mutta myös lasten leikit ovat joskus kyseenalaisia. Olemme osa luontoa, emme pääse siitä irti. Rakastamme leikkimistä, mutta ihmisen matemaattinen arvausleikki jossain Lontoon pörssissä ei saisi asettaa luontoa kyseenalaiseksi. Hitto, myös minulla on oikeus leikkiä täällä! Tämän hulluuden, jossa joillain on vehkeitä, joilla voidaan räjäyttää kymmeniä maailmoja tuusannuskaksi on loputtava. Tämä hulluus, jos jokin, sotii luontokäsitystäni vastaan. On synnytettävä uusi maailma. Uusi maailma, joka tulee nyt jo kuolinvuoteelleen nojaavan kulutusyhteiskunnan jälkeen. Nykyinen elämänmuoto tulee päättymään omaan mahdottomuuteensa. On synnytettävä jotain mahdollista, ennen kuin joku painaa nappia ja muuttaa planeettamme ikuisesti ulvovaksi kuiluksi. On äkkiä alettava leikkiä yhdessä. Ja leikin jälkeen pitää pystyä siivoamaan jäljet.

Panu