ROOSA, TYÖVÄEN SANKARI! HAKEE ESIINTYJIÄ

Kajaanin Harrastajateatteri ja Vaara-kollektiivi tuottavat tänä syksynä uuden kotimaisen kantaesityksen Roosa, työväen sankari! Se on koko perheelle suunnattu komedia uudesta työstä.

Tarinan päähenkilö on pieni Roosa-tyttö, joka sisuuntuu työttömien vanhempiensa uupumuksesta ja päättää etsiä heidän työnsä takaisin. Lannistumaton Roosa ei tahdo luovuttaa, mutta lapsen ei ole helppoa selvitä aikuisten maailmassa yksin, kun vastassa on turboahdettu, minuuttipuuron makuinen, lakipykälien ja säännösten veistämä maailma. Onko kaiken tuottavuuden ja tehostamisen välissä sijaa leikille? Voiko donitsi korvata ihmissuhteen?

Roosa, työväen sankari! tarkastelee uuden työn ja työttömyyden maailmaa lapsen näkökulmasta, lapsille ja aikuisille. Esityksen ensi-ilta on Generaattorilla 15.11. ja esitykset jatkuvat tammikuun 2015 loppuun asti. Teoksen käsikirjoituksesta vastaa Jonne Putkonen ja ohjauksesta Kimmo Penttilä. Esitys toteutetaan Kajaanin Harrastajateatterin ja Vaara-kollektiivin yhteistuotantona.

Esityksen valintatilaisuus pidetään Generaattorilla ke 20.8. klo 18-21. Mukaan haetaan monenikäisiä näyttelijöitä sekä kädentaitoisia ihmisiä lavastusta ja puvustusta toteuttamaan. Aiempaa esiintymiskokemusta ei edellytetä. Harjoitukset painottuvat iltoihin ja niitä on viikkoa kohden 3-4.

Lisätiedot:
Kimmo Penttilä
sakaripenttila@gmail.com
p. 0456508277