Näin se käy! Talvivaara -näytelmän värikäs elämä Kajaanin kotiesitysten osalta on ohitse. Tähän mennessä on koettu melko ainutlaatuinen ensi-ilta, aika huima keskustelutilaisuus Tere Vadenin, Antti Majavan ja Hannu Hyvösen kanssa sekä monta monituista mielenkiintoista keskustelua esitysten jälkeen. Ja ennen kaikkea hyviä esityksiä. Harmiksi jäi näyttelijöiden sairastapausten vuoksi perutut 3 esitystä. Yhteensä kotiesityksiä kertyi lopulta 13 sijaan kymmenen.

Viimeinen esitys Ma 12.5 oli hieno tapaus, rytmi terävä, tunnelma rento, ja yleisö nauravainen. Ainut harmi oli, että jouduimme käännyttämän kymmenisen ihmistä ovelta, kun laajennettuunkaan katsomoon ei saatu kaikkia mahtumaan. 67 ihmistä jäi viimeisen esityksen saldoksi. Katsomossa oli mm. Vihreiden EU-vaaliehdokas Tarja Cronberg sekä elokuvadokumentaristi Markku Heikkinen, joka tekee Talvivaarasta dokumenttia nimeltään Talvivaaran mies.

Ennen esitystä oli Viinibaari Maria P.ssa Tarja Cronbergin Talvivaara aiheinen vaalitilaisuus, jossa allekirjoittanut kävi myös alustamassa ja kertomassa näytelmästä. Tilaisuuteen saapui myös Talvivaaran kaivosyhtiön tiedottaja Olli-Pekka Nissinen ja lopulta ihmisten kysellessä oltiin aika hupaisassa tilanteessa, kun päädyin selittämään O-P Nissiselle ja ihmisille mikä Talvivaarassa meni pieleen.

Esityksen jälkeen keskustelussa dokumentaristi Markku Heikkisen kanssa nousi esiin mielenkiintoinen puoli esityksestä ja tästä maailmasta mistä se yrittää kertoa. Talvivaara -näytelmä päättyy aika pessimistiseen tulevaisuudenkuvaan. Meret täyttyvät muovista ja ilmakehä hiilidioksiidista. Meidän rajulle materiaalien kulutukselle perustuva maailmamme on epäonnistumassa. Öljypohjainen talous kulkee kohden loppuaan, ilmastonmuutos etenee, jotain muuta olisi keksittävä, mutta me vain pyrimme lisäämään kulutusta.

Joka tapauksessa, Markku kehui ensimmäistä puoliaikaa ja ei pitänyt toisesta sen pessimistisyyden tähden. Etenkin sen tähden, että hän uskoi, että me pystymme teknologisella kehityksellä ratkaisemaan ne ongelmat mitä olemme luoneet.

Ja sitten tuli mielenkiintoinen osuus. Myös Markun sanavalinta oli, että syöksyessämme teolliseen maailmaan ja edistyksen aikaan me olemme avanneet ”pandoran lippaan”, mutta me emme voi enää kääntyä takaisin ja sulkea sitä. Meidän on vain jatkettava eteenpäin ja uskottava, että teknologinen edistys käy sellaista tahtia, että me pystymme saamaan aiheuttamamme ongelmat hallintaan. Markun reaktio ei ollut ainoa laatuaan ja siksi se sai minut ajattelemaan.

Esityksen toista puoliaikaa ja loppua on tervehditty kahdella tavalla. Joko ihmiset ovat valmiita allekirjoittamaan väitteen, että teollinen sivilisaatio tässä muodossaan on matkalla kohden romahdusta. Tai sitten torjunnalla, jonka mukaan teknologia kehittyy, paljon voidaan vielä tehdä ja näin on syytä jatkaa ja on jatkettava, koska ei ole vaihtoehtoa.

Mutta mielenkiintoista on tämä. Vaikka reaktioita on ollut kahdenlaisia oikeastaan kukaan ei ole tullut väittämään, että tilanne ei olisi paha. Tähän pahaan tilanteeseen reagoidaan vain kahdella eri tavalla.

Alunperin toisen puoliajan varsin pessimistinen näkemys ihmisen toilailuihin sai sytykkeensä, kun allekirjoittanut tutustui laajalti öljyn loppumisen haasteita käsittelevään kirjallisuuteen sekä ilmastonmuutosta ja maapallon tilaa käsittelevään kirjallisuuteen. Sitä aina haluaisi löytää asioista myös toisen puolen, mutta tämän löytöretken aikana en löytänyt kirjallisuudesta ja tutkimuksista oikeastaan yhtäkään tulevaisuudenkuvaa, jota voisi kutsua positiiviseksi tai toiveikkaaksi, enkä yhtään sellaista tulevaisuudenkuvaa, jonka mukaan voisimme jatkaa, kuten tähän asti. Käytännössä kaikki povaavat muutosta ja erinäköisiä vaikeuksia. Ainoastaan aste-erot vaihtelevat.

Toiveikkuuden aikakausi on toden totta ohi. Me elämme tummenevan tulevaisuuden aikakautta emmekä voi sille mitään. Keskiaikaisemmista maailmanlopun maalailuista tämän erottaa se, että me emme ole koskaan tunteneet onnettomuuttamme näin tarkkaan, mitanneet sitä näin tieteellisesti. Tarkemmin kuin koskaan me voimme arvata milloin Siperian ikirouta sulaa tai kuinka paljon meren pinta tulee nousemaan. Ja samaan aikaan, me emme ole koskaan odottaneet onnettomuuttamme näin turvassa ja hyvin syöneinä.

No se siitä. Jätetään vähäpätöiset aiheet ja siirrytään tärkeämpiin asioihin. Edessämme on huomenna Vaara-kollektiivin ensimmäinen vierailuesitys ja osoitteena Iisalmi, jossa Talvivaara -näytelmä nähdään perjantaina 16.5.2014 Iisalmen kulttuuritalolla alkaen kello 19.
http://www.iisalmenluontomuseo.net/luontomuseo/index.php/ajankohtaista/31-talvivaara-scifi-naytelma-16-5

Kävimme eilen testailemassa kotioloista poikkeavaa tilaa ja parilla patentilla päästäneen komeaan lopputulokseen. Ja aivan oikein, jotta teimme tämän, bensiiniä paloi välillä Kajaani-Iisalmi. Tämä teatteri voisi ruveta mittaamaan hiilijalanjälkeään ja katsoa millainen tassu sieltä paljastuu.

Perjantaina, jos aikaa jää matkalla Iisalmeen, ajateltiin filmata Vaara-kollektiivin versio Koljonvirran taistelusta. Pekka Perä ylittää Rubikonin kamelin selässä; alea iacta es, arpa on heitetty. Vastassa on Juhani Ahon haamu, joka tarjoaa kamelille vettä kotitilansa vehreältä rannalta. Sven Tuuva on jossakin muualla. Eksynyt väärälle sillalle. Johan August Sandels leukailee, Perä vastaa haasteeseen, puhuu kuin runebergi ja suuntaa kohden Kainuuta. Taistelukohtauksesta on tarkoitus kuvata ”näyttävä”. Sven Tuuvan roolissa Jaani Leinonen. Enempää tuskin tarvitsee paljastaa.

 - Veikko / ohjaaja/käsikirjoittaja Vaara-kollektiivi ja Talvivaara -näytelmä

--

This is how we use energy!

Mehamniinkin kalajalostamo Pohjois-Norjassa loppuu.
"Sen sijaan, että kala käsiteltäisiin Norjassa, merkittävä osa siitä lennätetään Kiinaan asti jalostettavaksi. Sieltä osa palaa kaupan tiskiin, Mehamniinkin saakka."

Täydellinen esimerkki ihmiskunnan täysin hyödyttömästä energiankäytöstä, josta meidän pitäisi pyristellä irti. Ei enää jatkaa tällaista. Uusiutumattomat ja hupenevat energiaresurssit (öljy) menee käytännössä hukkaan tavaraa päättömästi kuskaillessa eikä mitään järkevää saavuteta.