Työryhmän omakohtaiset pohdinnat Talvivaarasta jatkuvat. Tänään päästämme kesken teknisen läpimenon tuoksinaa ääneen Mari Pitkäsen. Kuusi päivää H-hetkeen!

Talvivaara edustaa mulle räikeimmin juosten kustua yritystä, välinpitämättömyyttä perusasioista (eli kestävyydestä ja luonnosta) ja osoitusta ihmisen kyvykkyydestä tuijottaa röyhkeästi omaan napaansa. Talvivaara on ikkuna todellisiin näkymiin, jossa lyhytnäköisin ja hätäisin perustein tehdään isoja poliittisia päätöksiä teollisuuden ja talouden saralla Suomessa. Näillä päätöksillä on peruuttamattomia seurauksia. Ei voi olla enää naiivi, ja uskoa valvoviin rakenteisiin ja siihen, että Suomessa oltaisiin tietoisia ja tehtäisiin yhtään mitään valintoja pohjautuen ekologisiin arvoihin.

Itkettää. Suututtaa.

Markkinatalous on älykäs tapa perustella ja saada tukea itsekkyydelle ja ahneudelle. Se on yhteinen sopimus, ihmisen keksimä peli, joka alituiseen perustelee omaa välttämättömyyttään.

Herkullista, kun tuo harha katoaa, ja ihmismassat heräävät erilaiseen maailmaan, jossa muutkin kuin vapaiden markkinoiden määrittelemät ”mahdollisuudet” rapisevat, ja ihmiset alkavat toimia, ei ehkä yksilöiden vaan yhteisöjen etuuksia ajatellen. Minä toivon, että sellainen muutos tapahtuu.

Toivon myös, että ympärilleni muodostuisi vahvempia instituutiota ja rakenteita, joissa yksilöillä ei olisi niin voimakas identiteetti kuluttajana, vaan kansalaisena. Kuluttajan roolissa voi tempoa ja turhautua loputtomiin, sillä se on väistämättä olemassa meissä. Ruokakin kun hankitaan kuluttajan roolin kautta. Arjessa elämä on täynnä mainoksia ja brändejä, ja vaikka ei ostaisikaan juuri nimenomaista tuotetta, puhuttelevat mainoskuvat ja –äänet silti.

Mua harmittaa se kuinka ilmastonmuutoksen torjuminen sysätään kuluttajan niskaan ja ylipäätään yksilöihin istutetut mielikuvat tällaisesta. En usko, että tekemällä eko-ostoksia pystytään torjumaan ilmastonmuutosta. Olen varma, että siihen tarvitaan monikansallisia järeämpiä rakenteita ja voimakkaampaa tahtotilaa päättäjiltä. Silti en missään nimessä siedä laiskaa luovuttamisasennetta kuluttajanakaan. Multa nousee karvat pystyyn kun joku toteaa: ”En välitä, koska kiinalaisetkin saastuttaa!”

Muutoksesta selviämiseen tarvitaan yhteisöllisyyttä. Sellaista, joka tässä ajassa loistaa poissaolollaan. Ei yksilökeskeisiä sensaatioita, vaan sellaista johon kaikki voivat osallistua olemalla aktiivisia, ”yhtenä tiilinä muurissa".

Mari