Talvivaaran pääluottamusmies Jukka Vetola lopettaa A-studion klipin (30.4.2014) pohdintaan: jos me halutaan pitää tästä elintasosta kiinni, säilyttää nämä työpaikat, niin tällä alueella ei ole muita vaihtoehtoja. Tämäkö on se viimeinen oljenkorsi, johon me takerrumme, loppuun asti?

Muutamassa sukupolvessa on kaivettu esiin ja käytetty loppuun suurin osa uusiutumattomista luonnonvaroista. Muutamassa sadassa vuodessa on rakennettu kasvuun perustuva teollinen yhteiskunta. Olemme tilanteessa, jossa maapallon resurssit loppuvat. Väheneviä luonnonvaroja kaivetaan yhä köyhemmistä ja aremmista ympäristöistä. Niiden takia käydään sotia. Tämäkö on se todellisuus, jolle meillä ei ole muita vaihtoehtoja?

Uskomme, että jokaisella ihmisellä on lähtökohtainen, sisäsyntyinen tarve tehdä hyvää. Tehdä hyvää itselle, tehdä hyvää läheisille ihmisille ja tehdä hyvää elinympäristölle, luonnolle. Ne asiat joiden puolesta tällä hetkellä työskennellään, joita rakennetaan, joita tavoitellaan, ovat laajemmassa mittakaavassa tuhoavia, eivät rakentavia. Tiedämme sen, mutta emme halua nähdä sitä. Tämä on yksi syy siihen, että yhteiskunnassamme on niin paljon henkistä pahoinvointia. Emme täyty ihmisinä, jos emme pyri toteuttamaan sisäistä tarvettamme rakentaa hyvää ja kestävää. Tämä ristiriita näkyy kouristuksina ympärillä, tunnemme sen nahoissamme.

Aivan, kuten Vetolakin sanoo, kyse on valinnasta. Meillä on mahdollisuus valita millaista maailmaa päätämme rakentaa? Pidämmekö kiinni tästä, kaivammeko yhä syvempää kaivosmonttua, saadaksemme lisää teollisia työpaikkoja, saadaksemme lisää aineellista vaurautta, muovia, mersuja, kaukomatkoja. Onnellisuutta? Vai valitsemmeko katsoa neljännesvuosikatsausta pidemmälle? Valitsemmeko rakentaa uutta? Valitsemmeko tehdä työtä pitkäjänteisen kestävän muutokseen eteen, maailman, jossa vielä lapsenlapsemme voivat elää ja tehdä hyvää, itselleen, läheisilleen ja ympäristölle?

Maailma ei muutu vastakkainasettelulla, tai kilpailulla paremmasta ihmisyydestä. Maailma muuttuu kokoontumalla yhteen. Katsomalla tätä hetkeä sellaisena kuin se on. Irrottautumalla totutuista kaavoista. Uskaltamalla katsoa eteenpäin, tuohon vielä tuntemattomaan, toisenlaiseen maailmaan.

Elsa Lankinen
Panu Huotari