Eräs seikka on kiusannut itseäni aivan Talvivaaran kaivoshankkeen alusta alkaen ja viime aikoina esityksen harjoituskauden käynnistyttyä tämä pääni sisäinen ristiveto on vain pahentunut. Ei, en nyt tarkoita kaivosyhtiön tekemiä munauksia, jotka toki tunnustan. Tarkoitan sitä sisäistä ristiriitaa, joka Talvivaaran ja koko kaivannais- ja luonnonvarateollisuuden ympärillä velloo. Ai että mistäkö puhun. Sallinette jos hieman raotan.

 Viime elokuussa saimme jälleen kuulla median toitottavan jokasyksyiseen tapaansa meidän elävän velaksi pallollamme. Ja mikä pahinta: luonnonvarojen loppumaton velkakierre oli entisestään syventynyt edellisvuodesta. Global Footprint Network -tutkimuslaitoksen laskelmien mukaan ihminen kulutti viime vuonna 2013 uusiutuvat luonnonvarat loppuun 20. elokuuta. Vielä vuonna 2009 nk. "ylikulutuspäivä" koitti "vasta" syyskuun lopussa. Tästä johdettuna on arvioitu, että ihmiset tarvitsisivat nykykulutuksella mitattuna 1,5 maapalloa tyydyttämään vuosittaiset tarpeensa. Näiden lukujen valossa ihmiskunnan tulevaisuus näyttää aika synkältä.

 Mutta tämä on vain pintaa. Poraudutaanpa kerralla vähän syvemmälle. Tiedättekö mihin kaikkeen nikkeliä tarvitaan? Ohessa lyhyt lista nikkelin ja sen johdannaisten käyttökohteista: rakennukset ja sillat, autojen, moottoripyörien, rekkojen, linja-autojen, junanvaunujen, lentokoneiden ja laivojen rungot, kuljetussäiliöt, polttoaineet, vesiputket, hanat, piirilevyt, sellu- ja paperiteollisuuden, energiateollisuuden ja kemikaaliteollisuuden laitteet, lasiteollisuuden ja lannoiteteollisuuden sovellukset, sairaalatyökalut, aterimet, kattilat, keittiö- ja hygieniapinnat, ladattavat paristot, matkapuhelimien, kannettavien tietokoneiden ja sähköautojen akut sekä CD-, DVD- ja kovalevyt. Myös elintarvikkeissa kuten vihanneksissa, hedelmissä ja pähkinöissä on nikkeliä. Nikkeli on terveyden kannalta haitallinen tai allergisoiva esim. hengitysteitse saatuna, mutta silti jopa ihmiselimistö tarvitsee nikkeliä n. viisi mikrogrammaa päivässä.

 Ymmärrätte varmaan mihin pyrin. On vähintäänkin paradoksaalista vastustaa Talvivaaran toimintaa - ja anteeksi että sanon näin - pelkästään ympäristöperustein ja kartuttaa samalla kassaa uutta mäkkiä, levaria tai perheautoa varten - jotka jo lähtökohtaisesti ovat luonnon tasapainon vastaisia pyrkimyksiä. Viherpesua puhtaimmillaan, ruohonjuuritasolla. Tässä mielessä Talvivaara tulisi mielestäni ennen kaikkea nähdä tuon meille oi, niin rakkaan kulutusvimman vertauskuvana. Poissa silmistä, poissa mielestä! Kaivos on kipeä muistutus kotimme ja omantuntomme laitamilla siitä mitä olemme, mutta minkä niin kovin hartaasti tahtoisimme kieltää.

 Entä mihin tästä? Jatkaako vai pysähtyä? Ja jos pysähtyä niin mitä seuraavaksi? Oikoreitit on pian kuljettu eikä kiertoteitä ole.

Työryhmän puolesta,

 Toivo

Kuva: Khalid S.M. Imran