lauantai 31. lokakuuta 2015
torstai 29. lokakuuta 2015
VAARA-KOLLEKTIIVIN SUURI
TYÖTTÖMYYSMUSIKAALI LÖYSI UUDEN NÄYTTÄMÖN
Viime viikolla esiintymispaikkansa
Leipomo Pekka Heikkisen yläkerrassa paloturvallisuusmääräysten
vuoksi menettänyt Suuri työttömyysmusikaali on saanut uutta tulta
purjeidensa alle. Kajaanin evankelis-luterilaisen seurakunnan kanssa
käytyjen nopeiden ja tuloksekkaiden neuvottelujen jälkeen näytelmä
siirtyy esitettäväksi Kajaanin keskustassa sijaitsevaan,
seurakunnan uuteen tilaan Olohuoneeseen. Seurakunnan kaupunkilaisten
kohtaamispaikaksi perustama Olohuone sijaitsee Leipomo Pekka
Heikkiseltä katsoen Välikadun toisella puolen. Itse näytelmä
alkaa ennakkotiedotuksen mukaisesti edelleen Välikadulta Leipomo
Pekka Heikkisen edestä, josta siirrytään seuraamaan nuorten
työttömien elämää Välikadun toiselle puolen.
Suuren työttömyysmusikaalin työryhmä
on asunut viime viikot keskenään Leipomo Pekka Heikkisen
yläkerrassa päätettyään valmistautua näytelmään 100
prosenttisella antaumuksella. Epämääräiseen ruokarytmiin ja
huonoon terveyteen sitoutuneet näyttelijät ehtivät jo tottua
leipomon yläkerran kodikkaaseen tunnelmaan. Jo viikkoja sohvalla
Heikkisen yläkerrassa sohvalla makoilleen näyttelijä Pekka
Moilasen mukaan uuteen paikkaan siirtyminen ei kuitenkaan aiheuta
ryhmälle sen suurempia hankaluuksia:
- Se nyt on ihan sama missä tätä
esitetään. Rahat on loppu joka tapauksessa ja tämmöstä
chillailuahan tämä on, ollaan sitä siellä tai täällä.
Kuten viime viikolla uutisoimme,
muutaman viikon yhteisasuminen leipomon yläkerrassa johti nopeaan
tahtiin Suuren työttömyysmusikaalin pääosan esittäjän Panu
Huotarin poistumiseen Kajaanista kohden Afrikkaa. Tansaniassa viime
viikot oleillut Panu on viimeisten tietojen mukaan saatu suostuteltua
palaamaan Kajaaniin. Työttömyysmusikaalin työryhmä odottaa Panua
takaisin joukkoonsa viimeistään ennen Kekriä. Vaara-kollektiivi
haluaakin rauhoitella kohua aiheuttanutta tilannetta ja kertoa
pääosan esittäjän Afrikan matkasta järkyttyneelle
teatteriyleisölle, että Suuren työttömyysmusikaalin ensi-iltaa
vietetään suunnitellusti lauantaina 14.11.
Samaan hengenvetoon kerrotaan, että
tilan vaihtuminen on aiheuttanut muutoksia esityskalenteriin. Myöhään
valvovien ja pitkään nukkuvien nuorten elämää pääsee
seuraamaan marras-joulukuussa tiistaisin ja lauantaisin kello 20.00
alkaen. Päivitetyt ennakkoliput tulevat myyntiin Leipomo Pekka
Heikkiselle tällä viikolla. Lippunsa jo lunastaneisiin ollaan oltu
jo yhteydessä.
Video työryhmän tunnelmista uuden edellä:
Päivitetty esitysaikataulu:
la 14.11. Ensi-ilta
ti
17.11. 2. esitys
pe
20.11. 3. esitys (loppuunmyyty)
la
21.11 4. esitys
ti
24.12. 5. esitys
ti
1.12. 6. esitys
la
5.12 7. esitys
ti
8.12. 8. esitys
la
12.12. 9. esitys
pe
18.12. 10. esitys
la
19.12 11. esitys
Työryhmä Suuren työttömyysmusikaalin uudella
näyttömällä yhdessä pastori Nuusa Parkkisen
(vas.) kanssa. Kuva Jani Liimatta.
näyttömällä yhdessä pastori Nuusa Parkkisen
(vas.) kanssa. Kuva Jani Liimatta.
Posted on torstaina, lokakuuta 29, 2015 by Unknown
keskiviikko 28. lokakuuta 2015
Tiedote 28.10.2015
Vaara-kollektiivi avaa perjantaina 30.10. syyskautensa William Shakespearen järkäleisiin kuuluvalla klassikolla Hamlet. Lastentrilleriä, klovneriaa, nukketeatteria ja nykytanssia yhdistelevä esitys on yhteistuotanto Routa Companyn kanssa. Esitys on suunnattu 4-10-vuotiaille lapsille ja toteutettu kiertävään muotoon.
Tarinan keskushenkilönä on lapsi, joka ei hallitse sisällään riehuvia tunteita. Esitys alkaa Shakespearen alkuperäisteoksen tapaan tilanteesta, jossa Hamletin isä, Tanskan kuningas, on kuollut, ja kuningaskunnassa vietetään uusia häitä. Niitä seuraavana yönä Hamletille ilmestyy hänen isänsä haamu, joka kertoo, ettei hänen kuolemansa ollut luonnollinen, ja kehottaa poikaansa kostamaan.
Dramaattisen alun jälkeen toteutus pyyhkäisee pölyt klassikosta ja lähtee omille raiteilleen. 140-sivuinen alkuperäisteos on tiivistetty 25 liuskaan ja suodatettu sen linssin läpi, keille esitystä tehdään: lapsille.
Esityksen pyrkimyksenä on käsitellä lapselle haastavia tunteita yhdessä lasten kanssa, leikin ja teatterin keinoin. Shakespearen kieli, teemat petoksesta anteeksiantoon ja kohderyhmän herkkyys luovat tälle tavoitteelle kitkaa, johon tekijät vastaavat: lasten kanssa on mahdollista käsitellä mitä tahansa kuviteltavissa olevia aiheita. Ja sen voi tehdä viihdyttävästi, yllättävästi, hauskasti, tyylikkäästi ja lapsia kuunnellen.
Hamlet soveltuu erinomaisesti osaksi päiväkotien ja alakoulujen tunnetaitojen käsittelyyn liittyviä prosesseja. Parhaimmillaan esitys on yhdessä aikuisen kanssa koettuna.
Esityksen sovituksesta ja ohjauksesta vastaa Eino Saari, äänisuunnittelusta Matias Nieminen, koreografiasta Kira Riikonen ja visualisoinnista Soile Savela. Alkuperäisteoksen suomennos on Matti Rossin. Rooleissa nähdään Hanna-Mari Hotta ja Aliina Tella, jotka ovat molemmat kunnon teatterileikin henkeen opetelleet kaikki esityksen roolit. Esityskausi alkaa Hotan esittäessä Hamletia ja Tellan kaikkia muita rooleja.
Hamlet on tilattavissa vierailulle alakouluihin ja päiväkoteihin loppusyksyn ja alkuvuoden 2016 aikana. Mm. Kajaanin kaupunki on jo tilannut esityksen kaikille ekaluokkalaisilleen. Kaikille avoimia kotiesityksiä Generaattorilla järjestetään tällä tietoa vain kaksi: la 7.11. klo 15 ja su 10.1. klo 15. Esityksen kesto on n. 50 min.
Lisätiedot
Eino Saari
Tuottaja-ohjaaja
Tel. 0503619439
eino.saari(at)gmail.com
www.vaarakollektiivi.fi
www.routacompany.fi
Posted on keskiviikkona, lokakuuta 28, 2015 by Unknown
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Skandaali
Vaara-kollektiivissa!
VAARA-KOLLEKTIIVIN SUURI
TYÖTTÖMYYSMUSIKAALI AJAUTUI VAIKEUKSIIN.
Kajaanilaisessa teatteriryhmä
Vaara-kollektiivissa kiehuu kollektiivin syksyn näytelmän, Suuren
työttömyysmusikaalin, ajauduttua vaikeuksiin. Vaikeudet alkoivat
pelastuslaitoksen paloturvallisuusviranomaisten vierailtua
suunnitellulla esityspaikalla ryhmän pyynnöstä. Tapahtumaketju
johti siihen, että Leipomo Pekka Heikkisen yläkertaan suunniteltu
suurtuotanto on menettänyt esityspaikkansa turvallisuussyistä.
Ryhmän sisällä käytyjen vakavien
keskustelujen jälkeen työryhmä tuli siihen lopputulokseen, että
syy on heissä itsessään. Asioita ei ollut ajateltu loppuun asti.
Uutta esityspaikkaa kartoitetaan parhaillaan Kajaanin keskustan
alueelta ja keskusteluja on käyty esimerkiksi Kajaanin ev.lut.
seurakunnan kanssa.
-Emme voi pettää kajaanilaista
teatteriyleisöä ja jättää näytelmää tähän, onhan se jo
miltei valmis, kommentoi näyttelijä Sara Saxholm.
Skandaalit Vaara-kollektiivissa eivät
kuitenkaan lopu tähän, sillä näytelmän pääosan esittäjä
kyllästyi suomalaiseen elämänmenoon ja karkasi Afrikkaan.
Viimeisten tietojen mukaan näyttelijä Panu Huotari on nähty
Tansanian Dar Ess Salamissa, jonne hän on seurannut puolisoaan
saatuaan tarpeekseen työttömyysmusikaalin harjoituksista. Näytelmän
ohjaaja Veikko Leinonen neuvottelee parhaillaan pääosan esittäjän
paluusta Suomeen, mutta varmuutta asiaan ei ole vielä saatu.
Lisäksi musikaalin musiikista vastaava
Juho Hannikainen on joutunut toteamaan, että musikaali on
liioittelua Suuren työttömyysmusikaalin kohdalla:
-Näytelmä on täynnä outoa höpötystä
ja muuta soopaa, takuulla mielenkiintoisinta höpötystä mitä
lavalla on pitkään aikaan nähty, mutta ei tämä musikaali taida
olla, Hannikainen kommentoi.
Musiikkiharjoitusten keskeltä
yllätetty ohjaaja Leinonen toteaa kuitenkin jämäkästi:
-Kajaanilaisella teatteriyleisöllä ei
ole mitään syytä huoleen, näytelmä valmistuu ajallaan ja
sisältää useita hienoja musiikkinumeroita.
Suuren työttömyysmusikaalin ensi-ilta
on tarkoitus olla lauantaina 14.11. Vaara-kollektiivi tiedottaa
näytelmän tulevista vaiheista, kun lisää tiedotettavaa ilmenee.
Lippunsa ennakkoon ostaneisiin ollaan yhteydessä, jos tilanne
muuttuu vielä uhkaavammaksi.
Valokuvassa Suuren työttömyysmusikaalin työryhmä käyttökieltoon menneellä näyttämöllä. Kuvassa vasemmalta oikealle Juho Hannikainen, Sara Saxholm, Karoliina Kuvaja, Pekka Moilanen ja Veikko Leinonen. Kuvasta puuttuu Afrikkaan paennut Panu Huotari.
Kuva Jani Liimatta.
Posted on keskiviikkona, lokakuuta 21, 2015 by Unknown
tiistai 6. lokakuuta 2015
Maahanmuuttajat
- kertomus kansasta joka saapui ja katosi
Ryhdyin kirjoittamaan keväällä 2014 Vuolijoen kunnan historiikkia. Vuolijoki oli pieni kunta Kainuun länsirajalla, joka liitettiin osaksi Kajaania 2008. Vuolijoen historiikin kirjoitustyö vei minut syvälle Kainuun historiaan, pitihän kirjoittaessa ottaa asian konteksti tarkasti haltuun.
Kirjoitustyön edetessä minua alkoi kiehtoa Kainuun historia uudisasukkaiden asuttamana erämaana, joka säilytti rajaseudun luonteensa hyvin pitkään. Samalla koko Kainuun historia avautui muuttamisten ja nopeiden käänteiden historiana, jossa lakkaamatta tapahtui liikettä alueelle ja sieltä pois. Kainuu avautui rajamaana, frontieriana, pohjoisena erämaana, johon savolaiset uudisasukkaat saapuivat 1500-luvulla levittäytyen Oulujärven ympäristöön. Alkoi kehitys, jonka mukana lappalaiset saivat väistyä pohjoiseen jättäen maastoon ainoastaan lappalaisasutuksen pikkuhiljaa katoavat jäljet.
Nyt vajaat 500 vuotta myöhemmin olemme sen edessä, että tämän ennakkoluulottoman ja liikkuvaisen, kaskea polttaneen kirveskansan jälkeläiset ovat suuren maaltamuuton seurauksien edelleen pyörittäessä Suomea yhä keskitetympään muotoon ehkä katoamassa tämän kerran asutetun maan pinnalta lappalaisten tavoin. Kainuu on tyhjentynyt ja tyhjenee. Kylmiä tiloja ilmestyy sinne sun tänne. Elämän merkit muodostuvat menneisyyden merkeiksi.
Maahanmuuttajat on esitys tästä liikkuvaisesta kansasta, joka tuli erämaahan ja synnytti omaperäisen kulttuurillisen alueen, jolle kehittyi 1900-luvulle tultaessa hyvin voimakas kertomus itsestään viimeistään Eino Leinon ja Ilmari Kiannon kirjallisen työn kautta.
Samaan aikaan Maahanmuuttajat on myös esitys kansasta, joka on ollut aina liikkeellä. Kainuu on ollut koko historiansa ajan alituisessa liikkeessä. On siirrytty pakoon sotaa ja tultu takaisin aina rappasodista Isoon vihaan unohtamatta 1900-luvun konflikteja. On lähdetty parempien elämänolosuhteiden perässä niin Amerikan ihmemaahan kuin Neuvostoliiton työväen onnelaan, tai kuljettu Pohjois-Norjan Ruijaan töihin. Otettu vastaan pakolaisia niin Vienan Karjalasta kuin Laatokan Karjalasta. Sulautettu väestöön niin venäläisiä kuin ruotsalaisia ja tuotu lopulta jopa marjanpoimijat aina Thaimaasta asti.
Tämän historian kautta pohdiskelevan aineiston haluaisin tuoda samaan näytelmään tämän päivän muuttajien kanssa. Yksi heistä on kenties muuttanut Kainuuseen työn perässä, toinen on matkannut pois löytääkseen sen työn muualta, kolmas on saapunut Kainuuseen sotaa pakoon jne. Heidän muuttojensa tarinat nousevat historiallisen aineksen rinnalle ja tällä tapaa esityksestä muotoutuu kertomus paitsi Kainuun menneisyydestä, niin samalla myös kertomus tämän päivän peloista ja toiveista autioituvan Kainuun edessä. Samalla pääsemme sen yleisinhimillisen kysymyksen äärelle mitä muuttaminen on ja mitä se ihmiselle tekee.
Teosta varten haastatellaan noin 15 Kainuuseen tai Kainuusta muuttanutta ihmistä. Heidän haastattelujaan käytetään sana sanaisen dokumenttiteatterin keinoin sekä mahdollisesti videoiden kautta.
Teoksen nimi kommentoi nykyistä, monesti vailla historiantajua, käytyä siirtolaiskeskustelua.
- Veikko Leinonen
Posted on tiistaina, lokakuuta 06, 2015 by Unknown
torstai 1. lokakuuta 2015
Vaaran naiset Elsa Lankinen ja Mari Pitkänen tutkivat kuluneen kasvukauden kylvöpuolella, voiko maailmaa parantaa syömällä / teatterilla? Tästä syntyivät Kajaanissa, Lapissa ja Pohjanmaalla kiertänyt menuteatteriesitys Purematta Nielty ja Kajaanin katukuvaan salakavalasti hivuttautunut Ravintoketju 2015 -kaupunkitaidetapahtuma.
Miten kävi? Mitä saamme pitkän talven varalle talteen?
Rantapuistossa, Kyynäspääniemen sillan rakennustyömään jyrinässä ja Eino Leinon katseen alta löytyy vielä viikon ajan MAAILMAN PIENIN SISSIPUUTARHA, joka odottaa SINUA korjaamaan satoa! Käy keräämässä syyskeittoon lipstikkaa, sitruunatimjamia tai härkäpapuja.
Härkäpavun sadonkorjuu:
Härkäpavut voi korjata kerrämäällä vielä vihreät palot suoraan pataan / pakastimeen. Jos pavut haluaa kuivata, on palkojen muututtuva tummiksi ja tuleennuttava. Härkäpavut ovat korjuukypsiä, kun alimmat palot ovat tummuneet ja pavut ovat saaneet ruskean sävyn. Katko kasvit sirpillä(mikäli takataskusta ei löydy sirppiä, käytä puukkoa, saksetkin käyvät) maantasalta ja sido lyhteeksi riippumaan. Näin loputkin palot imevät ravinteita varresta ja kypsyvät kuivuessaan. Tummuneista paloista puidaan pavut irti, tarvittaessa ne voidaan levittää vielä lakanalle / kuivuriin loppukuivatukseen. Täysin kuivaneet palot säilyvät hyvänä vuosia.
Entäpä se maailman parantuminen? Huomattuja muutoksia:
1. Todistettavasti yhden ihmisen ruokavalio muuttui pysyvästi (allekirjoittaneen).
2. Härkäpapua on kasvanut lukuisissa puutarhoissa ympäri maata.
3. Norjaan muutettuaan on järkevää syödä mustikkaa, tai turskaa.
4. Huoli maapallon tulevaisuudesta on jaettua.
5. Ihmisissä on voimaa, kun kokoonnumme yhteen.
6. Muutoksen voi aloittaa nyt.
7. Ihminen on eläin, joka tottuu (myös uusiin ruokailutottumuksiin) nopeasti.
8. Ehdottomuus, syyttely, tai ulossulkeminen eivät ole muutosta rakentavia voimia.
9. (Ilmastonmuutoksen myötä?) Suomen Lapissa voi miltei suudella laamaa (alpakkaa).
Ja lopuksi Vaaran Naiset jumped into MIEHEN VUOSI katso musiikkivideo:
Toukokuu ja lokakuu ovat niin lähellä toisiaan!
Säv. ja kontrabasso: Tarmo Anttila
Kontrabasso: Eero Ignatius
Laulu: Tero Pajunen
Teksti & video: Mikko Penttilä
Hyvää Lokakuuta = rakkautta juureksille + kainuulaisittain Näläkää ja Unta!
Elsa
Miten kävi? Mitä saamme pitkän talven varalle talteen?
Rantapuistossa, Kyynäspääniemen sillan rakennustyömään jyrinässä ja Eino Leinon katseen alta löytyy vielä viikon ajan MAAILMAN PIENIN SISSIPUUTARHA, joka odottaa SINUA korjaamaan satoa! Käy keräämässä syyskeittoon lipstikkaa, sitruunatimjamia tai härkäpapuja.
Härkäpavun sadonkorjuu:
Härkäpavut voi korjata kerrämäällä vielä vihreät palot suoraan pataan / pakastimeen. Jos pavut haluaa kuivata, on palkojen muututtuva tummiksi ja tuleennuttava. Härkäpavut ovat korjuukypsiä, kun alimmat palot ovat tummuneet ja pavut ovat saaneet ruskean sävyn. Katko kasvit sirpillä(mikäli takataskusta ei löydy sirppiä, käytä puukkoa, saksetkin käyvät) maantasalta ja sido lyhteeksi riippumaan. Näin loputkin palot imevät ravinteita varresta ja kypsyvät kuivuessaan. Tummuneista paloista puidaan pavut irti, tarvittaessa ne voidaan levittää vielä lakanalle / kuivuriin loppukuivatukseen. Täysin kuivaneet palot säilyvät hyvänä vuosia.
Entäpä se maailman parantuminen? Huomattuja muutoksia:
1. Todistettavasti yhden ihmisen ruokavalio muuttui pysyvästi (allekirjoittaneen).
2. Härkäpapua on kasvanut lukuisissa puutarhoissa ympäri maata.
3. Norjaan muutettuaan on järkevää syödä mustikkaa, tai turskaa.
4. Huoli maapallon tulevaisuudesta on jaettua.
5. Ihmisissä on voimaa, kun kokoonnumme yhteen.
6. Muutoksen voi aloittaa nyt.
7. Ihminen on eläin, joka tottuu (myös uusiin ruokailutottumuksiin) nopeasti.
8. Ehdottomuus, syyttely, tai ulossulkeminen eivät ole muutosta rakentavia voimia.
9. (Ilmastonmuutoksen myötä?) Suomen Lapissa voi miltei suudella laamaa (alpakkaa).
Ja lopuksi Vaaran Naiset jumped into MIEHEN VUOSI katso musiikkivideo:
Toukokuu ja lokakuu ovat niin lähellä toisiaan!
Säv. ja kontrabasso: Tarmo Anttila
Kontrabasso: Eero Ignatius
Laulu: Tero Pajunen
Teksti & video: Mikko Penttilä
Hyvää Lokakuuta = rakkautta juureksille + kainuulaisittain Näläkää ja Unta!
Elsa
Posted on torstaina, lokakuuta 01, 2015 by Unknown
tiistai 22. syyskuuta 2015
Posted on tiistaina, syyskuuta 22, 2015 by Unknown
torstai 17. syyskuuta 2015
Vaara-kollektiivi & Routa Company ilolla esittävät:
H A M L E T
Olipa kerran lapsi, joka halusi kostaa
William Shakespearen Hamlet on näytelmäkirjallisuuden historian hurjimpia näytelmiä. Se on kertomus Tanskan prinssistä Hamletista, joka joutuu heti tarinan alussa isättömäksi ja saa uudesta kuninkaasta vihollisen vailla vertaa.
Tämä Hamlet on lapsi, joka haluaa kostaa. Lapsi, joka on ymmällään sisällään riehuvien tunteiden - kiukun, surun, pelon, jos kohta rakkaudenkin - kanssa. Mutta myös lapsi, jolla on temperamenttia, älyä, herkkyyttä ja oikeudentajua. Ja luultavasti maailman kultaisin ystävä, Ofelia.
Esityksen pyrkimyksenä on käsitellä lapselle haastavia tunteita yhdessä lasten kanssa leikin, musiikin ja teatterin keinoin. Toteutus on villi ja svengaava yhdistelmä klassista satua, lastentrilleriä, tanssia ja klovneriaa. Ja kuten kaikilla jännittävillä leikeillä ja tarinoilla, on Hamletillakin onnellinen loppunsa.
Hamlet soveltuu erinomaisesti osaksi alakoulujen ja päiväkodin tunnetaitojen opetteluun liittyviä prosesseja. Esitys on suunnattu ennen kaikkea 4-10-vuotiaille lapsille.
Hamlet on tilattavissa vierailulle koulun / päiväkodin omiin tiloihin marras-tammikuun aikana (kts. tarkat ajankohdat alla). Myös ryhmien vierailut Generaattorilla sekä koulujen / päiväkotien yhteistilaukset ovat mahdollisia.
Työryhmä:
Alkuperäisteksti: William Shakespeare
Sovitus ja ohjaus: Eino Saari
Äänisuunnittelu: Matias Nieminen
Visualisointi: Soile Savela
Koreografia: Kira Riikonen
Näyttämöllä: Hanna-Mari Hotta ja Aliina Tella
Tuotanto: Vaara-kollektiivi & Routa Company
Kiertueajat (vapaana 17.9.):
Marraskuu: 2-6.11., 9-13.11., 19-20.11., 23.-27.11., 30.11.
Joulukuu: 1-4.12., 7-9.12., 11.12.
Tammikuu: 11-15.1., 19-22.1., 25-29.1.
Esitysajat: tilaajan toiveen mukaan aamulla tai päivällä
Esitystila: min. 4 x 5 m näyttämö samassa tasossa lasten kanssa
Katsomo: lattialla patjoilla ja/tai penkeillä (max. 90 lasta / esitys)
Kesto: 45 min.
Pystytys- ja purkuaika: 45 min. ennen esitystä, 10 min. esityksen jälkeen
Hinnat: kysy lisää.
Lisätiedot ja tilaukset:
Eino Saari / 0503619439 / eino.saari(at)gmail.com
Posted on torstaina, syyskuuta 17, 2015 by Unknown
SUOJASSA –
SOLIDAARISUUSSUNNUNTAI GENERAATTORILLA TULEVANA SUNNUNTAINA
Generaattorin toimijat
järjestävät Suojassa –
solidaarisuussunnuntaitapahtuman.
Kaikille avoin tempaus
järjestetään Kajaanissa Generaattorilla sunnuntaina 20.9. 2015.
Tempauksen tavoitteena on osallistua pakolaistyöhön puhumalla
solidaarisuuden puolesta sekä keräämällä rahaa pakolaisten ja
turvapaikanhakijoiden hyväksi tehtävään avustustyöhön. Paikan päälle voi tuoda
hyväkuntoisia talvivaatteita ja leluja, jotka jaetaan SPR:n kautta Kainuuseen
saapuville turvapaikanhakijoille.
Suojassa - solidaarisuussunnuntain ohjelma koostuu mm.
musiikista ja tanssista.
Tilaisuudessa järjestetään myös Hyvä kiertoon –
hyväntekeväisyyshuutokauppa. Huutokaupattavana on aineettomia tekoja ja tuotto ohjataan suoraan
lyhentämättömänä pakolaistyöhön.
Ovet aukeavat klo 16 ja tilaisuuden vapaamuotoinen ohjelma
alkaa klo 17. Ohjelman kesto n. 2h. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Suojassa – solidaarisuussunnuntaissa mukana mm.:
Avoin yhtiö Törmi & Törmi
Kajaani Dance
Kajaanin Harrastajateatteri
Kulttuuriosuuskunta G-voima
Routa
SPR, Kajaanin osasto
Vaara-kollektiivi
Posted on torstaina, syyskuuta 17, 2015 by Unknown
sunnuntai 13. syyskuuta 2015
Nainen - oodi pesäpallolla (työnimi) on L. Onervan esikoisteoksiin pohjautuva näyttämöteos, joka pohtii naiseuden problematiikkaa pesäpallo-ottelun säännöillä.
Musiikillinen näyttämöteos pureutuu L. Onervan kielellä ja Mirdjan tarinalla naiseuteen. Esityksen keskiössä Mirdja hakee itseään suhteessa miessukupuoleen ja villienkin seikkalujen melskeessä tutkii samalla naiseutta monitasoisesti. Teos pohtii itsearvoista naiseutta, jossa naiseus on sukupuoli, joka lähtökohtaisesti ei ole heikompi ja alistettavampi, vaan omien ominaisuuksiensa hyväksyttävä summa.
Teos on myös tutkielma muodosta. Yli satavuotias runous yhdistyy näyttämöksi muodostuvalla urheilukentällä rituaalinomaiseen pesäpallo-otteluun. Urheilua seuratessa voi tunnistaa oman voitontahtonsa, toivonsa ja pettymyksensä, tai sitten vain nauttia pelin arvaamattomuuden aiheuttamasta jännityksestä ja aidoista tunteista. Miten tällaisen kollektiivisen hurmoksen voisi saada tapahtumaan myös taidetapahtuman kontekstissa?
Teos löytää tekstimateriaalinsa L. Onervan esikoisrunoteoksesta Sekasointuja (1904), esikoisromaanista Mirdja (1908) sekä Pesäpalloliiton julkaisemasta pesäpallon sääntökirjasta
Teoksen dramatisoi ja ohjaa teatteri-ilmaisun ohjaaja Karoliina Kuvaja. Teoksessa esiintyvät teatteri-ilmaisun ohjaaja Onerva Kärkkäinen, tanssija Esa-Matti Smolander, teatteriohjaaja Juha Hurme, Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijä Satu Lipponen sekä muusikko Matias Nieminen. Nieminen myös säveltää teoksen. Esitys on kajaanilaisen Vaara-kollektiivin tuotanto ja se saa ensi-iltansa Sotkamossa, Nuasjärven kyläyhdistyksen ylläpitämällä Päivärinteen kylätalolla 18.6.2015. Esitys on kutsuttu Hailuodon teatterifestivaalien ohjelmistoon kesälle 2016.
Musiikillinen näyttämöteos pureutuu L. Onervan kielellä ja Mirdjan tarinalla naiseuteen. Esityksen keskiössä Mirdja hakee itseään suhteessa miessukupuoleen ja villienkin seikkalujen melskeessä tutkii samalla naiseutta monitasoisesti. Teos pohtii itsearvoista naiseutta, jossa naiseus on sukupuoli, joka lähtökohtaisesti ei ole heikompi ja alistettavampi, vaan omien ominaisuuksiensa hyväksyttävä summa.
Teos on myös tutkielma muodosta. Yli satavuotias runous yhdistyy näyttämöksi muodostuvalla urheilukentällä rituaalinomaiseen pesäpallo-otteluun. Urheilua seuratessa voi tunnistaa oman voitontahtonsa, toivonsa ja pettymyksensä, tai sitten vain nauttia pelin arvaamattomuuden aiheuttamasta jännityksestä ja aidoista tunteista. Miten tällaisen kollektiivisen hurmoksen voisi saada tapahtumaan myös taidetapahtuman kontekstissa?
Teos löytää tekstimateriaalinsa L. Onervan esikoisrunoteoksesta Sekasointuja (1904), esikoisromaanista Mirdja (1908) sekä Pesäpalloliiton julkaisemasta pesäpallon sääntökirjasta
Teoksen dramatisoi ja ohjaa teatteri-ilmaisun ohjaaja Karoliina Kuvaja. Teoksessa esiintyvät teatteri-ilmaisun ohjaaja Onerva Kärkkäinen, tanssija Esa-Matti Smolander, teatteriohjaaja Juha Hurme, Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijä Satu Lipponen sekä muusikko Matias Nieminen. Nieminen myös säveltää teoksen. Esitys on kajaanilaisen Vaara-kollektiivin tuotanto ja se saa ensi-iltansa Sotkamossa, Nuasjärven kyläyhdistyksen ylläpitämällä Päivärinteen kylätalolla 18.6.2015. Esitys on kutsuttu Hailuodon teatterifestivaalien ohjelmistoon kesälle 2016.
Posted on sunnuntaina, syyskuuta 13, 2015 by Unknown
tiistai 8. syyskuuta 2015
maanantai 7. syyskuuta 2015
Tiedote 7.9.2015
VAARA-KOLLEKTIIVIN SYKSYSSÄ KOLME ENSI-ILTAA
Kunnioitettavaan puolentoista vuoden ikään ehtinyt Vaara-kollektiivi on tähänastisen historiansa aikana tuottanut seitsemän ensi-iltaa, joilla on ollut yli 250 esityskertaa ja reippaat 17 000 katsojaa. Kollektiivi on työllistänyt osa-aikaisesti ja projektikohtaisesti liki 30 teatterin ammattilaista. Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ohessa sen esityksiä on tänä vuonna nähty mm. Lapin alueella, Lahdessa, Tampereella, Tallinnassa ja Setomaalla. Ensi-illoista neljä on ollut kiertuetuotantoja. Teatteriesitysten ohessa kollektiivi on ollut keskeisessä roolissa tuottamassa lukuisia kertaluontoisia esitys- ja kaupunkitapahtumia kuten Välikadun valtausta.
Tänä syksynä Vaara tuottaa kolme uutta esitystä: klassikon lapsille, työttömyysmusikaalin aikuisille ja dokumenttiteatteriesityksen hoitotyön ammattilaisille ja opiskelijoille.
Kauden avaa lokakuun lopussa William Shakespearen Hamlet. Shakespearen tunnetuimpiin tragedioihin kuuluva näytelmä kääntyy Vaara-kollektiivin käsittelyssä lapsille suunnatuksi tarinaksi lapsesta, joka janoaa kostoa.
Teoksen lähtötilanne on sama kuin alkuperäisteoksessa: Tanskan prinssin Hamletin isä on kuollut ja hänen äitinsä on mennyt uusiin naimisiin Hamletin sedän kanssa ennen kuin muistotilaisuuden lihapiirakat ovat ehtineet jäähtyä. Häitä seuraavana yönä Hamletille ilmestyy hänen isänsä haamu, joka kertoo tulleensa murhatuksi. Tästä käynnistyy eeppiset mittasuhteet saava trilleri, jossa Hamlet ottaa parhaan ystävänsä Ofelian kanssa mittaa mm. kohtalosta, vanhemmista ja sisällään riehuvista tunteista.
Villin, svengaavan ja vauhdikkaan kiertue-esityksen sovituksesta ja ohjauksesta vastaa Eino Saari, musiikista Matias Nieminen, koreografiasta Kira Riikonen ja visualisoinnista Soile Savela. Teoksen kaikista rooleista vastaavat Hanna-Mari Hotta ja Aliina Tella, jotka Hamletin, Ofelian ja arkkikonnien ohessa heittäytyvät mm. keskoskaapista kaapatuiksi sirkuskaksosiksi ja synkiksi punaherukoiksi.
Hamletin ensi-ilta on 30.10. ja se kuuluu Vaaran kiertueohjelmistoon. Esitystä suositellaan yli 3-vuotiaille lapsille, mutta myös alakouluikäisille. Esitys on Vaaran ja Routa Companyn ensimmäinen yhteistuotanto.
Syksyn toinen ensi-ilta, Suuri Työttömyysmusikaali, kantaesitetään leipomo Pekka Heikkisen yläkerrassa lauantaina 14.11.
Tarina alkaa pienestä kaksiosta, jossa kolme työtöntä ystävystä hengaa ja kuluttaa aikaa. Juttu lentää, läppäkone laulaa. Ukulele on rikki. Yhtäkkiä maa pettää alta ja heidän eteensä aukeaa koko kainuulaisen työttömyyden sekasortoinen historia hätäaputyömaineen ja arvaamattomiin ulottuvuuksiin repeävine siirtolaisuuksineen.
Suuri Työttömyysmusikaali on absurdi ja viihdyttävä epänäytelmä kolmesta kaveruksesta myyttisessä pikkukaupungissa, jossa mielikuvitus voittaa todellisuuden. Näytelmä alkaa kirjaimellisesti kadulta: Välikadulta. Näytelmä sisältää myös musiikkia.
Esityksen käsikirjoituksesta vastaavat Veikko Leinonen ja työryhmä. Leinonen myös ohjaa esityksen. Musiikista vastaa Juho Hannikainen ja visualisoinnista Pirkko Paananen. Työn ja työttömyyden näyttämöille sukeltavat näyttelijät Juho Hannikainen, Panu Huotari, Karoliina Kuvaja, Pekka Moilanen ja Sara Saxholm. Musikaalin esityskausi jatkuu 19.12. asti.
Ensi-iltaputken kruunaa Panu Huotarin ja Kimmo Penttilän suunnittelema ja toteuttama Omasta selkänahasta - hoitaja voimansa lähteillä. Se on kiertävä teatteriesitys ja työpaja hoitotyön haasteista.
Esitys tutkii, mistä hoitaja saa voimavarat vaativaan ja kiireiseen työhönsä. Teosta varten haastatellaan hoitoalan eri tehtävissä ja asemissa toimivia ammattilaisia aina työharjoittelijoista johtoportaaseen. Käsikirjoitus tehdään haastatteluiden pohjalta. Tyylillisesti esitys liikkuu dokumentaarisen draaman ja farssin maastoissa. Toiminnallisessa työpajassa pureudutaan hoitajan työhön, keskustellaan osallistujien omista kokemuksista ja tutustutaan omaan työyhteisöön uudesta kulmasta. Kantaesityksen ensi-ilta on 23.11.
Lisäksi Vaara-kollektiivi on mukana valtakunnallisessa TENHO - elämäntaitoja nuorille taiteen keinoin -hankkeessa. Kolmivuotisen hankkeen tavoitteena on tuoda ilman koulutus- ja työpaikkaa olevien nuorten palveluverkkoon toimintatapa, jonka kautta päästään vaikuttamaan nuorten asenteisiin, osallisuuden kokemuksiin ja itsetuntoon. TENHO siis pyrkii vahvistamaan nuorten elämäntaitoja taiteen keinoin. Samalla kuuden eri toimintaympäristön kokemusten perusteella kehitetään työllistämisen kentällä käytettäviä malleja, jotka voidaan ottaa käyttöön valtakunnallisesti.
Hankkeen alla toimivat osatoteutusprojektit toteutetaan Helsingissä, Vantaalla, Varkaudessa, Tampereella, Kajaanissa ja Oulussa. Kajaanissa Vaaran ryhmän ohjaajina toimivat teatteri-ilmaisun ohjaajat Panu Huotari ja Vaaran tuorein jäsen Niina Karttunen. Ryhmän toiminta alkaa marraskuun alussa ja se on tarkoitettu 18-29-vuotiaille työttömille nuorille.
Näiden lisäksi Vaaran vanhoista esityksistä jatkaa syksyllä Kajaanin Kaupunginteatterin kanssa tuotettu koulukiusaamisaiheinen Tänään koulun jälkeen, joka kiertää Oulun ja Lapin alueella syys-lokakuussa. Syyskiertueen aikana esityksestä tulee kaupunginteatterin kaikkien aikojen esitetyin teos. Janne Kinnusen ja Eino Saaren käsikirjoittama esitys jatkaa ohjelmistossa myös keväällä 2016, jolloin kiertue siirtyy vielä Etelä-, Keski- ja Varsinais-Suomeen sekä Pirkanmaalle.
Vuonna 2016 Vaara-kollektiivi tuottaa mm. maahanmuuttoa ja suomalaisten miesten kosketushistoriaa käsittelevät dokumenttiteatteriesitykset, nykykansannäytelmän Kitee I, uuden dramatisoinnin Pentti Haanpään Noitaympyrästä, L. Onervan Mirdjan sekä Veijo Merta. Pitkäaikaisista esitys- ja tutkimusprojekteista jatkavat suomalais-ugrilaisten sukulaiskansojen parissa toteutettava Lönnroots, Runoviikolla kantaesitetty Naiskeho sekä Tabu-esityssarja. Lasten esityksistä Väärinpäinmaa kiertää vironkielisenä versiona Virossa kesäkuussa. Väärinpäinmaa saa myös aikaa käsittelevän jatko-osan, jonka keskushenkilöinä toimivat Usain Bolt, Stephen Hawking ja kilpikonna.
Vaara toimii ilman johtajaa ja vakituista näyttämöä. Taloudellisesti ryhmä jatkaa valtion ja yksityisten säätiöiden projektiavustusten sekä esitysmyynnin turvin. Ryhmän tuottajana toimivat syksyllä vuorovedoin Eino Saari ja Veikko Leinonen.
Lisätiedot:
Eino Saari
tuottaja, Vaara-kollektiivi (1.9.-30.11.2015)
tel. +358503619439
vaarakollektiivi@gmail.com
Posted on maanantaina, syyskuuta 07, 2015 by Unknown
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tervetuloa! Welcome!
Vaara on tammikuussa 2014 perustettu esittävän taiteen kollektiivi, jonka juuret ovat Kajaanissa. Vaara tuottaa korkeatasoista ja uutta luovaa esittävää ja soveltavaa taidetta, paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.
Täältä pääset tutustumaan Vaaran toimintaan, tekijöihin, tuotantoihin ja tulevaisuuden suunnitelmiin.
Vaara is a performing arts group from Northern Finland. The group was founded in 2014 and it has 21 members. Our roots are deep in the grounds of the city of Kajaani. Our area of operation can be local but as well national and international. (->English)
Tukijat
Toimintaamme tukevat vuonna 2017 Alfred Kordelinin edistys- ja sivistysrahasto, Kainuun Liitto, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus.
Tulevat
Arkisto
-
▼
2017
(16)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (3)
-
►
2016
(69)
- ► joulukuuta (2)
- ► marraskuuta (10)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (7)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2015
(97)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (15)
- ► toukokuuta (10)
- ► huhtikuuta (5)
- ► maaliskuuta (9)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (11)
-
►
2014
(133)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (12)
- ► toukokuuta (9)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (21)
- ► helmikuuta (16)
- ► tammikuuta (25)
-
►
2013
(3)
- ► joulukuuta (3)
Toimintaamme tukevat 2016
Alfred Kordelinin edistys- ja sivistysrahasto
Kainuun Liitto
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto / Kainuun rahasto
Taiteen edistämiskeskus
Taiteen edistämiskeskus / Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta
Suositut tekstit
-
Minun mieheni Miehen vartalo painautuu minuun intohimoisesti niin, että tukalassa kuumuudessa hikinen iho liimautuu ihoon erikeepperinä. ...
-
Talvivaaran harjoituskausi on käynnistynyt! Kuvat: Khalid S.M. Imran
-
Tiedote, Julkaisuvapaa “Astumme rajan yli, tulevaisuuteen ja ekokatastrofin jälkeiseen todellisuuteen. Maapallon luonnonvarat ovat saastu...
-
Tulossa syksyllä 2017: MIEHEN KOSKETUS dokumenttiteatteria suomalaisten miesten kosketushistorioista Mitä tapahtuu kun katujen kasvat...
-
Maahanmuuttajat - kertomus kansasta joka saapui ja katosi Ryhdyin kirjoittamaan keväällä 2014 Vuolijoen kunnan historiikkia. Vuolijoki ...
Asiasanat
#esitys
(1)
#kajaani
(3)
#kaukametsä
(1)
#kesäteatteri
(1)
#klikkiotsikko
(1)
#kulttuurinvälikysymys
(5)
#noitaympyrä
(1)
#nukketeatteri
(1)
#penttihaanpää
(1)
#skandaali
(1)
#suurityöttömyysmusikaali
(1)
#teatteri
(1)
#tiedote
(1)
#uppo-nalle
(1)
#uusitila
(2)
#vaara-kollektiivi
(7)
#vaara-kollektiivi #luonto #metsä #kajaani #metsäsuunnitelma #kannanotto #ympäristö #Elsa Lankinen
(1)
#yleperjantai
(1)
2014
(1)
2015
(2)
A-Studio
(2)
Aamulehti
(1)
aistit
(1)
apuraha
(1)
arki
(1)
asemaravintola
(1)
avoin toiminta
(1)
dokumenttiteatteri
(15)
Earth Hour
(1)
elsa lankinen
(1)
Emilia Hyvönen
(1)
esittäytyy
(1)
Esitys-lehti
(1)
Etelä-Saimaa
(1)
Etäohjaus
(1)
generaattori
(3)
haastattelut
(1)
Hailuoto
(1)
Hamlet
(20)
Helen Ronkainen
(1)
Helsingin Sanomat
(6)
henkilöjutut
(1)
hoivakoti Menninkäinen
(1)
hyväntekeväisyys
(1)
ihankiva
(1)
Ihmisenkude
(1)
Iltalehti
(1)
Joulupukki
(1)
Kainuu-trilogia
(2)
Kainuun Sanomat
(27)
Kajaanin Harrastajateatteri
(1)
Kajaanin Kaupunginteatteri
(4)
Kaleva
(6)
Kaltio
(1)
Kansa on puhunut!
(9)
Kansallismaisema 2017
(2)
Kansan Uutiset
(2)
Karjalainen
(1)
kasiluokkalaiset
(1)
Kauppakeskuslobotomia
(1)
kaupunkitaide
(2)
Kausikortti
(1)
keikkailu
(2)
Kitee I
(4)
klovneria
(1)
Korvatunturi
(1)
kosketus
(1)
kosketushistoria
(7)
Kosketushitoria
(1)
kotkan pesä
(1)
koulukiusaaminen
(1)
kulttuuripalkinto
(1)
kurssi
(1)
laatuteatteri
(1)
lastenteatteri
(1)
Laulujenvaihtoiltamat
(1)
logo
(1)
lukudraama
(1)
Luonto kutsuu
(5)
Luontopolulla
(3)
läheisyys
(1)
Läpilyönti
(9)
Lönnroots
(5)
Lönnrot 2.0
(4)
Lönnrot 2.0.
(1)
Maahanmuuttajat
(3)
maahanmuutto
(1)
Maailman teatteripäivän julistus
(1)
Majaoja-säätiö
(1)
mari pitkänen
(1)
maskuliinisuus
(1)
masturbaatio
(1)
menuteatteri
(1)
Miehen kosketus
(3)
Miehen kädestä
(1)
Mielen ikkuna - tulkintoja todellisuudesta
(2)
mieskuva
(1)
miestyö
(1)
Mirdja
(4)
MLL
(1)
Museodraama
(2)
Nainen - oodi pesäpallolla
(5)
Naiskeho
(9)
Noitaympyrä
(3)
Nuoren Voiman Liitto
(2)
Nälkämaan näyttämö
(1)
näytelmäkirjallisuus
(1)
OKM
(1)
Omasta selkänahasta
(10)
Pekka Heikkinen
(3)
Penttilä
(1)
Perustettu
(1)
Pole
(1)
Poledancing
(1)
politiikka
(1)
pukusuunnittelu
(1)
Purematta nielty
(13)
pöytäteatteri
(3)
Radio Classic
(1)
Ravintoketju 2015
(5)
Riitaoja
(1)
Roosa
(10)
Routa Company
(1)
runkkunumero
(1)
Runoviikko
(3)
ruoka
(2)
saadut avustukset
(1)
Sadonkorjuu
(1)
Sammonkatu
(1)
Sara Saxholm
(1)
Setomaa
(1)
SKR
(2)
solidaarisuus
(1)
Sotkamo-lehti
(1)
STT
(1)
sukupolvinäytelmä
(1)
Suojassa
(1)
suomalaiset miehet
(1)
Suomen Kulttuurirahasto
(1)
Suomen Kuvalehti
(1)
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto
(1)
Suomi 100 vuotta
(1)
Suuri työttömyysmusikaali
(21)
Svenska Kulturfonden
(1)
Tabu
(23)
Taide2015
(5)
taidemuseo
(1)
taidepalkinto
(3)
Taidetestaajat
(1)
Taike
(6)
Tallinna
(1)
Talvivaara
(62)
tasa-arvo
(1)
teatteri
(1)
Teatteri 2.0
(1)
Teatteri&Tanssi
(4)
Teatterikesä
(1)
Tenho
(5)
Tension & Trauma releasing Exercices
(1)
teurastajakala
(1)
Theater der Zeit
(1)
tiedote
(5)
Tiedotteet
(4)
toiminta-avustus
(1)
traileri
(2)
Tre
(2)
Tukikohta
(13)
Tulevaisuuden ravinto
(1)
tulevaisuus-ilta
(1)
tuottaja
(1)
Turun Sanomat
(1)
työttömyys
(2)
Työväen Näyttämöpäivät
(1)
Tänään koulun jälkeen
(42)
Uuden näytelmän ohjelma
(1)
Uuden poliittisen teatterin tutkimusprojekti
(1)
uusi tila
(1)
Vaara
(9)
Vaara-kollektiivi
(1)
Valepidimaa
(6)
Vapaa ammattiteatteri
(1)
varjoteatteri
(1)
Veijo Meri
(2)
Ville Kivimäki
(1)
villiyrtit
(2)
Viro
(1)
Voima
(1)
Välikadun vallankumous
(1)
Välikadun valtaus
(2)
Väärinpäinmaa
(52)
yhteistuotanto
(2)
Yle
(16)
yleisötyö
(1)
ympäristö
(4)
Sisällön tarjoaa Blogger.









